Savo on tunnettu kauniin luonnon, kalakukkojen ja maailman parhaiden sanontojen kotikontuna, mutta seudulta löytyy paljon muutakin mainitsemisen arvoista vientituotetta. Esimerkkeinä mainittakoon Partasen lihapiirakat sekä yhdeksänkymmentäluvun loppupuolella perustettu industrial black metal -yhtye Trollheims Grott, joka ehti välillä viettää viitisentoista vuotta hiljaiseloa, mutta on sittemmin palannut väkevämpänä kuin koskaan.
Kuluvan kuun 15. päivä bändi nousi Hyvinkään Villatehtaalla järjestetyn Steelfestin lauteille ja riuhtaisi kirkkaassa päivänvalossa sellaisen keikan, että eipä siitä tainnut jäädä lässyttämistä kenellekään.
Lue myös: Teräksistä toimintaa – kuvia ja tunnelmia Hyvinkään Steelfestistä
Monien black/death metal -yhtyeiden riveistä löytyvien Rytkösen veljesten (Tuomas/sg.7/Spellgoth ja Lauri/LHR/Kassara) luotsaama bändi on julkaissut kolme studioalbumia, joista viimeisin Aligned with the True Death ilmestyi vuonna 2018.
Alla olevalta videolta pääset katsomaan, kuinka orkesterilta sujuvat livehommat tänä päivänä.