Viikate-yhtyeessä kokoonpanomuutos: rumpali ja perustajajäsen jää pois riveistä terveyssyistä

Syynä kuuloon liittyvät terveysongelmat.

09.02.2022

Viikate-yhtyeen toinen perustajajäsen, rumpali Simo ”Simeoni Viikate” Kairistola (kuvassa toinen oikealta) joutuu terveydellisten syiden vuoksi astumaan syrjään yhtyeen rivistöstä. Yhtye kertoo tiedotteessaan taustalla olevan lääkäriltä saatu kuuloa koskeva diagnoosi.

”Olen päättänyt jäädä pois Viikatteen rumpupatterin takaa. Asiaan ei liity draamaa eikä riitaa. Kiitän kaikkia ihmisiä tuesta ja kannustuksesta näiden 26 vuoden aikana. Kauan eläköön Viikate!” rumpali kommentoi.

Yhtye aloittaa neljännentoista albuminsa äänitykset helmikuun lopulla. Levyllä tulee soittamaan uusi rumpali, jonka etsinnät yhtye nyt aloittaa.

Kairistola perusti Viikatteen Kalle ”Kaarle Viikate” Virtasen kanssa vuonna 1996. Kaksikko oli yhtyeen ainoat viralliset jäsenet vuoteen 2005 saakka, jolloin keikkakokoonpanoon kuuluneet kitaristi Ari ”Arvo Viikate” Taiminen ja basisti Erkka ”Ervo Viikate” Koskinen otettiin mukaan varsinaiseen miehistöön.

Lisää luettavaa