Volbeat-nokkamiehen death metal -bändi Asinhell julkaisi videon uskonnonvastaiselle kappaleelleen

Impii Hora -videolla juhlistetaan debyyttilevyn vuosipäivää.

01.10.2024

Volbeat-keulahahmo Michael Poulsenin death metal -sivuprojeti Asinhell julkaisi debyyttialbuminsa Impii Hora viime vuoden syyskuussa. Vuosipäivän kunniaksi yhtye on julkaissut levyn nimikappaleelle videon, joka on kuvattu Berliinissä bändin Euroopan-kiertueen yhteydessä.

”Nimi tarkoittaa latinaksi ’jumalatonta aikaa’ ja kertoo kaikista pahoista ja kammottavista asioista, joita kyseisenä aikana tehdään. Se on ehdottomasti uskonnnvastainen kappale. Emme ole mitään kirkossakävijöitä, mutta toisaalta kunnioitan ihmisiä, jotka uskovat johonkin. Mutta minulle uskontoon ja kirkkoon kuulumiseen liittyy sortamista. En vastusta sitä, että uskoo johonkin korkeampaan voimaan tai henkeen, vaan uskonnonvastaisuus liittyy siihen, mitä seuraajille on tehty, miten heitä manipuloidaan”, Poulsen kommentoi.

Lisää luettavaa