Elettiin 1980-luvun loppua. Michael Poulsen oli hypännyt raskaan musiikin vankkureille joitakin aikoja sitten. Koitti käänteentekevä päivä, jolloin tanskalaisnuorukainen tajusi, etteivät Iron Maiden ja muut klassiset heavy metal -yhtyeet enää riittäneet.
Poulsen alkoi kaivautua syvemmälle aluskasvillisuuden multiin, ja jostakin matojen keskeltä löytyi todellinen musiikillinen rakkaus. Sen nimi oli – ja on – death metal.
– Minut saa aivan vapaasti tuomita vanhojen aikojen perään haikailevaksi harmaaparraksi, mutta sanon silläkin uhalla, että 90-luvun vaihteen tapetrading-aikakausi oli todella kiehtova, Poulsen toteaa.
– Muistan elävästi, kun tulin koulusta kotiin ja ryntäsin postilaatikolle. Siellä saattoi odottaa yksi, kaksi tai ehkä jopa kolme maailman eri kolkista saapunutta kasettilähetystä. Kiirehdin huoneeseeni ja kohta pääsin kuuntelemaan vaikkapa Possessedin livebootlegia, Carcassin treeninauhaa tai Deathin demoa. Koko ajan löytyi uusia mahtavia yhtyeitä, mikä oli mielettömän siistiä.
Se Poulsenia tosin harmitti, että monet underground-julkaisut olivat kiven alla.
– Saatoin lukea tilaamastani metallizinestä, että Morbid Angeliltä, Autopsylta tai joltakin muulta kovalta nimeltä on ilmestynyt uutta musiikkia, mutta kyseisten levyjen löytäminen olikin sitten toinen juttu. Internetistä ei ollut puhettakaan, eikä lähistöllä ollut sopivia levykauppoja… Mutta voi sitä riemun päivää, kun sain vaikkapa Altars of Madnessin käsiini viikkokausien – ehkä kuukausien – metsästämisen jälkeen.
Poulsen pitää pienen tauon. Sitten hän nyökkää ja jatkaa.
– Arvaapa, mikä demo räjäytti tajuntani totaalisesti 90-luvun alkupuolella? Annan vihjeen: bändi on suomalainen.
Olet tunnetusti tanakka Amorphis-diggari. Olisikohan kyseessä aiheeseen liittyvän Abhorrencen demo Vulgar Necrolatry?
– Hyvä arvaus, mutta mielessäni on Demigodin Unholy Domain. Se oli aikoinaan aivan tolkuttoman kova!
Jahkailun loppu
Kun Demigod ja monet muut veivät mennessään, Michael Poulsen ei jäänyt aikailemaan. Vuonna 1991 hän perusti death metalia soittaneen Dominus-yhtyeen, joka julkaisi tulevien vuosien aikana neljä studioalbumia.
Sitten tuuli kääntyi toiseen suuntaan. Volbeat sai alkunsa vuonna 2001, ja The Strength / The Sound / The Songs -debyyttilevystä (2005) alkanut nousukiito piti Poulsenin äärimmäisen kiireisenä.
– Tiesin palaavani death metal -louhinnan äärelle vielä jonakin päivänä, mutta Volbeatin aikataulut eivät antaneet armoa ennen 2020-lukua.
– Suuri osa Volbeatin yleisöstä ei taida olla kovin tietoista death metal -menneisyydestäni, vaikka olen antanut siitä kaikenlaisia vinkkejä matkan varrella. Esimerkiksi vuonna 2010 ilmestyneellä Beyond Hell / Above Heaven -albumilla oli kappale Evelyn, jonka vierailevana solistina toimi Napalm Deathin Mark ”Barney” Greenway.
Nappis-solisti on nähty usein Volbeatin lavallakin.
– Jos olemme osuneet samalle festivaalille, olemme tietenkin kutsuneet Barneyn lauteille. Joskus on käynyt niinkin, että Entombedin L-G Petrov on noussut estradille tulkitsemaan Evelynin. L-G oli erittäin hyvä ystäväni. Ilman häntä ei myöskään olisi Asinhelliä – ainakaan tällaisena ja tällä hetkellä.
Avaisitko aihetta hieman enemmän?
– L-G menehtyi maaliskuussa 2021 ja otin sen todella raskaasti. Hän yritti soittaa minulle päivää ennen kuolemaansa, mutta en valitettavasti pystynyt vastaamaan puhelimeen. Seuraavana aamuna huomasin, että L-G on soittanut yöllä uudelleen. Ja sitten… Niin, kuulin hänen menehtyneen, Poulsen sanoo hiljaa.
– Volbeatin Servant of the Mind -albumi oli tuolloin työn alla ja kirjoitin Becoming-kappaleen L-G:n muistolle. Biisi käynnistyy Bossin klassisella HM-2-pedaalilla sahatulla death metal -riffillä, ja sen purkittaminen oli hienoa. Olin aivan haltioissani sen vanhan kunnon pörinäsoundin äärellä! Kun Volbeat lähti tien päälle levyn ilmestymisen jälkeen, nappasin HM-2:n mukaani. Aloin kehitellä uusia death metal -aihioita, mikä tuntui todella inspiroivalta.
Olen ymmärtänyt, että Asinhellin lopulliset syntysanat lausuttiin ”haudan takaa”?
– Pitää paikkansa. Volbeatin rundi eteni, ja vaikka alustavien HM-2-biisien hahmotteleminen oli erittäin kivaa, en miettinyt uuden yhtyeen tai edes minkään projektin perustamista sen vakavammin.
– Sitten eräänä päivänä riffejäni kuunnellut kitarateknikko kysäisi, aionko perustaa death metal -yhtyeen. ”Ääh, en tiedä, kunhan tässä soittelen huvikseni ja diggailen jutuista itsekseni”, mutisin. Pian sen jälkeen lähdin lenkille, ja yhtäkkiä iPodistani alkoi raikua – aivan itsestään – Entombedin Full of Hell -biisi. Ymmärsin L-G:n olevan minuun yhteydessä jostakin toisesta ulottuvuudesta ja lopetin jahkailemisen sillä samalla hetkellä. Päätin palata death metalin äärelle toden teolla.
Niin autenttista kuin mahdollista
Koska Full of Hell -nimi oli varattu, Poulsenin uuden yhtyeen nimeksi tuli monisyinen Asinhell. Kun Poulsen alkaa kertoa bändin alkutaipaleesta, muusikon innostusta on mahdoton olla huomaamatta.
– Kysyin Morten Toft Hansenilta, kiinnostaisiko häntä lähteä luukuttamaan death metalia. Morten on Raunchy-yhtyeen rumpali ja vanha ystäväni, Poulsen kertoo.
– Minä ja Morten asumme lähellä toisiamme. Lähdin käymään hänen luonaan ja menimme hänen autotalliinsa. Otimme uuden bändin puheeksi ja Morten kysäisi, missä me treenaisimme. Katsoin ympärilleni ja sanoin, että täällä.
– Asinhell soittaa vanhan koulukunnan kamaa ja halusin toteuttaa jutun niin autenttisesti kuin vain mahdollista. Ei kalliita soittolaitteita, ei hienoja treenitiloja tai mitään sellaista. Rummut vain pystyyn askeettisen autotallin nurkkaan, kitaravahvistin huutamaan täysillä ja menoksi. Kun väsäsimme Asinhellin kappaleita, meillä oli periaatteessa ihan sama meininki kuin joskus 16-vuotiaina. Tosin soittotaitoa taitaa olla vähän enemmän!
Kappaleita alkoi syntyä kovalla tahdilla.
– Menin Mortenin luokse perjantaisin. Plakkarissa oli aina pino uusia riffejä ja käsissä illan päätteeksi enemmän tai vähemmän valmis kappale. Tyttäreni on saman ikäinen kuin Mortenin tytär. He kurkkivat soittotilan oven raosta ja heidän kasvoillaan oli aina vähintäänkin kysyviä ilmeitä: iskät hei, mitä ihmettä te oikein meluatte. Hah hah!
Mikä oli Asinhellin ensimmäinen biisi?
– Entombed-henkinen Pyromantic Scryer. Kun aloin treenata sitä Mortenin kanssa, kappale tuntui heti napakympiltä. Juuri sellaiselta Asinhellin pitääkin kuulostaa. Sen jälkeen syntyneet biisit ruokkivat toinen toistaan. Kun saimme valmiiksi yhden kappaleen, se ikään kuin rakensi aasinsillan kohti seuraavaa. Kaiken kaikkiaan säveltäminen ja sovittaminen oli paineetonta, huoletonta ja hauskaa.
Jatkoa luvassa
Volbeatissä Michael Poulsen toimii tunnetusti laulaja-kitaristina, ja sama virka-asu oli hänen yllään myös Dominusin aikoihin. Asinhell on toista maata.
– En missään vaiheessa ajatellut, että toimisin Asinhellin laulaja-kitaristina ja keulakuvana. Jos pystyisin herättämään kuolleita henkiin, pestaisin Asinhellin solistiksi Chuck Schuldinerin, mutta nyt on tyytyminen Marc Greween… Hei, tuo oli vitsi! Rakastuin Marcin ääneen jo 80-luvun lopulla Morgothin ensimmäisten julkaisujen äärellä. Minulle on valtava kunnia, että hän lupautui mukaan. Hän on yksi kaikkien aikojen kovimmista.
Asinhellin debyyttialbumi Impii Hora (englanniksi Ungodly Hour) tuo usein mainitun Entombedin lisäksi mieleen esimerkiksi Deathin, Asphyxin, Bolt Throwerin ja Graven kaltaiset klassiset death metal -ryhmät. On myös helppo kuvitella, että monin paikoin keskitempoisesti jyräävät raskaat kappaleet toimivat loistavasti lavaolosuhteissa.
– Volbeat ei esiinny ensi vuonna kertaakaan – kirjoitamme uutta albumia –, joten Asinhellin keikkatouhuille löytyy reilusti tilaa. Tilanne näyttää erittäin lupaavalta, sillä pöydällä on vino pino keikkatarjouksia.
Onko jossain vaiheessa luvassa Asinhellin kakkoslevy?
– Ehdottomasti. Asinhell ei missään nimessä ole mikään yhden levyn hassutteluprojekti. Olenkin jo kirjoittanut joitain aihioita toista albumia varten!
Julkaistu Infernossa 8/2023.