”Yhteiskunta kaipaa lisää parantamista ja hard rockia” – Life of Agony julkaisi uutta musiikkia 12 vuoden tauon jälkeen

06.02.2017

Amerikkalainen Life of Agony julkaisee huhtikuussa uuden albumin A Place Where There’s No More Pain. Yhtyeen fanit ovat saaneet odotella uutta levyä jo tovin, sillä bändi on julkaissut pitkäsoiton viimeksi vuonna 2005.

Billboard-lehti sai kunnian esittää levyltä lohkaistun ensisinglen ensimmäisten joukossa. Yhtyeen laulaja Mina Caputo sanoo kappaleen kertovan oman mukavuusalueensa ulkopuolella elävistä ihmisistä, jotka etsivät omaa turvapaikkaansa.

– Kappale kertoo omien ongelmien kohtaamisesta ja sitä kautta sisäisen rauhan löytämisessä. Avauslause [Running away only makes it worse – pakeneminen vain pahentaa asiaa] ei voisi olla enempää totta. Ennemmin tai myöhemmin ongelmat saavat sinut kiinni ja silloin sinun tulee olla tarpeeksi vahva kohdataksesi ne, avaa puolestaan basisti Alan Robert.

– Ajoitus tuntui juuri nyt täydellisestä uusien kappaleiden julkaisemiselle. Mielestäni yhteiskunta kaipaa lisää parantamista ja hard rockia, autenttisempia muusikkoja ja artisteja. Lisäksi me kaipasimme parantumista myös bändinä ja siinä mielestäni onnistuimme uudella levyllä, Caputo pohtii.

A Place Where There’s No More Pain julkaistaan 28. huhtikuuta. Kuuntele nimikkokappale alta.

Lisää luettavaa