Yle: Studio Sound lopettaa – legendaarisessa studiossa tekivät levyjään muun muassa Beherit, Tarot ja Turmion Kätilöt

Studiorakennus puretaan uuden kerrostalon tieltä.

16.01.2023

Kuopion legendaarinen Studio Sound, jossa on äänitetty muun muassa Beheritin Drawing Down the Moon (1992) -debyytti sekä Tarotin, Turmion Kätilöiden, Watainin, Deathchainin, Verjnuarmun ja Jess and the Ancient Onesin levyjä, lopettaa toimintansa, uutisoi Yle. Yli 40 vuotta toiminnassa olleen Sound Studion omistaja Mikko Tegelman kertoo Ylelle, että kerrostalon siipirakennus, jossa studio sijaitsee, puretaan uuden kerrostalon tieltä.

Vuonna 1984 studion ostanut Tegelman itse jatkaa töitään musiikin parissa Sonata Arctican ja Turmion Kätilöiden kiertuemiksaajana. Eivätkä studiotyötkään tule loppumaan.

”Tarkoitus on rakentaa kodin piharakennukseen tarkkaamo, jossa pystyn jatkamaan miksaustöitä. Vielä ei eläkkeelle jäädä”, Tegelman kertoo Ylelle.

Lisää luettavaa