”Ymmärrän, että jotkut fanit voivat olla jo kyllästyneitä tähän touhuun” – death metal -veteraani Massacre on uuden levyn kimpussa

Massacre tulee taas!

Ties kuinka monesti vuonna 1984 alkaneen uransa jälkeen hajonnut Massacre julkaisi viimeisimmän levynsä Back from Beyondin vuonna 2014. Tämän jälkeen bändi ehti toimia kahdella eri nimellä, ja nyt yhtye on tekemässä uutta levyä vanhalla nimellään.

”Ymmärrän, että jotkut fanit voivat olla jo kyllästyneitä tähän touhuun, mutta kaikki on viimein muuttumassa”, solisti Kam Lee vakuuttelee.

”Minulla on nyt tilaisuus tehdä se, mikä on yhtyeen arvon mukaista. Lisäksi Jeramien (Kling, rummut) ja Taylorin (Nordberg, kitara) liittyminen ryhmään oli loistava asia. Nämä miehet tuovat mukanaan kaivattua ammattimaista asennetta, mitä tästä bändistä on puuttunut.”

Tuleva albumi on Kam Leen ensimmäinen Massacre-levy sitten vuoden 1996 Promisen. Myös vuosina 1984-1986 bassoa soittanut Mike Borders on mukana bändissä.

”Olemme todella innoissamme, että Taylor ja Jeramie päättivät lähteä mukaan”, Borders aloittaa.

”Minusta he tuovat hyvän sekoituksen uutta verta soundiimme. Vaikka fanit tietävät kuulevansa Massacrea, fanit myös huomaavat, että viimeaikaiset kokoonpanomuutokset ovat olleet hyvästä. Annamme näille jätkille tilaa olla omia itsejään ja tehdä omaa juttuaan.”

Massacren seuraavaa levyä voidaan odottaa ilmestyväksi vuoden 2020 aikana. Alla pieni esimerkki siitä, mitä tuleman pitää.