Perjantai 16. tammikuuta, loskainen Pitäjänmäen teollisuusalue. Finnvox-studioiden tiloihin on kokoontunut valikoitu joukko suomalaisen musiikkikentän toimijoita kuuntelemaan Nightwishin uutta levyä Endless Forms Most Beautiful. Pääosa ulkomaisista ennakkokuuntelijoista on tulossa paikalle seuraavana päivänä. Nightwish tekee levyjä tunnetusti omaan tahtiinsa, joten tätäkin levyä on ehditty jo odottaa. Vastoinkäymisiltäkään ole juuri koskaan vältytty, ei nytkään.
Roope Ankka -aiheisen Music Inspired by the Life and Times of Scrooge -sooloprojektinsa (2014) aikoihin Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen ounasteli, että seuraava Nightwish-levy voisi sisältää muutamaa viime tuotosta suoraviivaisempaa materiaalia. Hän toivoi myös bändisoittamisen kuuluvan aiempaa selvemmin.
Ennustus on toteutunut 27. maaliskuuta ilmestyvällä uutukaisella ainakin osittain. Levy sisältää suurimmaksi osaksi varsin virtaviivaisia ja selkeäpiirteisiä kappaleita, vaikka päällekkäisiä tasoja on jälleen kerran runsaasti. Toisaalta levyllä on myös yhtyeen tähänastisen tuotannon selkeästi pisin kappale, kokonaisuuden päättävä 24-minuuttinen The Greatest Show On Earth.
– Olemme bändin sisällä miettineet, että levyllä on yhdeksän lyhyempää kappaletta, jotka ovat kuin lämppäriesiintyjiä. Sitten tulee välisoitto eli kymmenes kappale, instrumentaali The Eyes of Sharbat Gula. Sen jälkeen on vuorossa pääakti, The Greatest Show On Earth, ennakkokuuntelutilaisuudessa mukana ollut Tuomas analysoi.
Levyllä on myös varsin paljon tuplabassorummuilla pohjustettua nopeahkoa materiaalia. Rumpuja soitti tällä kertaa kehäkettu Kai Hahto, joka korvaa levyllä ja tulevalla kiertueella sivussa olevaa, vaikeasta unettomuusongelmasta kärsivää Jukka Nevalaista.
– En saanut Tuomakselta tai muiltakaan mitään rajoituksia tai ohjeita siitä, miten Nightwishissä pitää soittaa rumpuja. Lähinnä ne suuntaviivat syntyivät omassa päässäni. Jukka palaa toivottavasti tulevaisuudessa sille paikalle, joka hänelle oikeutetusti kuuluu. Soittotyylini levyllä olikin hänen tyyliään kunnioittava, tribuutti hienolle soittajalle ja hyvälle ystävälle, Kai kertoo.
Alla vielä lyhyet luonnehdinnat kappaleista yhden kuuntelukerran perusteella.
1. Shudder Before the Beautiful
Hyvä, räväkkä aloitus levylle. Kappale on nopea, tuplabassorumpupoljentoinen tykitys, jossa on selkeästi Nightwishiksi tunnistettavia ominaisuuksia. Kertosäe on melodinen, mutta ei varsinaisesti mikään superkoukuttava huudatus. Se kuitenkin epäilemättä kasvaa lisäkuuntelujen myötä, sillä jo nyt se kuulosti kappaleen edetessä koko ajan paremmalta.
2. Weak Fantasy
Kappale alkaa rytmikkäällä iskutuksella ja jatkossakin on paljon rumputulitusta. Kai Hahdon kädenjälki kuuluu tässä biisissä ehkä parhaiten. Jo tässä vaiheessa levyä on myös selvää, että Floor Jansen on paras Nightwish-laulaja, piste. Kertosäe on jännällä tavalla vinksahtaneen ja ilkeän kuuloinen. Myös basisti Marco Hietalan laulama väliosa on uhkaavan oloinen, ja se liukuu lopussa Floorin herkempään tulkintaan. Kappale loppuu komean elokuvamusiikkimaisesti.
3. Elan
Elan on kuuleman mukaan levyn ensimmäinen singleraita ja onkin siihen oivallinen valinta. Kappale alkaa hempeillä tunnelmilla ja vaikka sähkökitarat lähtevät pian mukaan, kappale säilyttää pehmeän vaikutelman. Kertosäe on hyvin ilmava, olo on kuin pilvien päällä liukuisi. Väliosassa on yksi levyn tarttuvimmista instrumentaalimelodioista. Ei ehkä Amaranthin tai Nemon veroinen hittisävelmä, mutta kauaskaan ei jäädä.
4. Yours Is an Empty Hope
Kappale alkaa väkevästi orkesterisoittimilla ja tunnelma on kuin suoraan Hollywoodin kultakauden spektaakkelielokuvista. Tästä jatketaan jälleen nopeahkoon bassorumpujen kuljettamaan riffittelyyn. Bridgessä kuullaan uudemman kerran Marcon laulua. Yksinkertaisella peruskompilla etenevä dramaattinen väliosa kasvaa mielenkiintoisesti, sillä olisi voinut olla mittaa enemmänkin.
5. Our Decades in the Sun
Balladimainen kappale, joka kertoo ilmeisesti tekstinkirjoittajan vanhemmista. Floorin herkästi tulkitsema biisi on aidosti koskettava. Jälleen huomaa, kuinka varsin yksinkertaiset lyriikat voivat onnistuneen musiikin yhteydessä aiheuttaa voimakkaita tunnetiloja. Kappale loppuu pitkähköön instrumentaaliseen tunnelmointiin.
6. My Walden
Toinen nostattavan popahtava kappale. Kertosäkeen ”flying higher” -toistot toimivat sanoituksen mukaisesti. Väliosassa vaihdetaan tempoa ja edetään lopulta folkahtaviin irkkutunnelmiin.
7. Endless Forms Most Beautiful
Levyn nimikkokappale alkaa voimakkaalla vyörytyksellä. Alun riffistä napataan jännästi transponoinnin kautta säkeistön laulumelodia. Kappaleessa on ehkä levyn tarttuvin kertosäe, jossa on aitoa euroviisuhenkeä, positiivisella tavalla. Kappale symboloi parhaiten levyn kokonaiskuvaa: musiikissa on yhä paljon päällekkäisiä tasoja, mutta horisontaalisesti kappaleet etenevät hyvin määrätietoisesti ja rönsyilemättä.
8. Edema Ruh
Fantasiakirjailija Patrick Rothfussin Kuninkaansurmaajan kronikka -trilogiasta nimensä napannut kappale alkaa kellopelimäisellä osiolla. Kappaleen aikana huomaa, kuinka Floor on laulanut lähes koko levyn ajan varsin herkällä otteella. Kuin tilauksesta kappaleen lopussa tulee Floorin korkealta vetämää huutavampaa laulua.
9. Alpenglow
Aloitusriffi on poikkeuksellisen hyvä. Bridgessä kuullaan Floorin rajumpaa tulkintaa, joka olisi ehkä voinut jatkua myös kertosäkeeseen. Kappaleen kitarasoolon aikaan jään muistelemaan, onko levyllä kovinkaan paljon muita kitarasooloja. Lopussa Floorin laulu vahvistuu entisestään ja kappale lähtee todella kulkemaan, jopa Rocky-elokuvien musiikin tunnelmissa.
10. The Eyes of Sharbat Gula
Steve McCurryn kuuluisan Afgaanityttö-valokuvan kohteen mukaan nimetty kappale on lähes puhtaasti instrumentaalinen, soitinten lisäksi mukana on vain ilman sanoja etenevää kuorolaulua. Jälleen kerran mieli vaeltaa elokuvamaisiin maailmoihin, Tuomaksen pitäisi päästä säveltämään musiikkia johonkin suuren budjetin filmiin.
11. The Greatest Show On Earth
Levyn päättävää suurtyötä ei tässä yhteydessä kannata edes yrittää pilkkoa osiksi, niin monen osan ja tunnelman läpi se kulkee. Tarinallinen kokonaisuus hakee innoituksensa evoluutiosta ja elämän kehittymisestä maapallolla. Välillä kuullaan erilaisia luonnonääniä ja lisäksi kolmeen otteeseen evoluutiobiologi Richard Dawkinsin kerrontaa. Kappaleessa on myös useita valeloppuja ja uusia alkuja. Ensimmäisellä kerralla informaation määrä saa kuulijan pyörryksiin, mutta toisaalta kappale sisältää niin paljon potentiaalia, että se saa varmasti palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen.