Haastis: Murakasti murjovat miehet mustissaan, A Phantom Pack of Black Hounds ja Coughdust

29.06.2012

Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen APPOBH kuvat: Sami Perälä Coughdust kuvat: Niko N.

Netistä kuuluu kummaa jyrinää. Miesten musiikkia soittavat jyväskyläläinen A Phantom Pack of Black Hounds ja tamperelainen Coughdust (kuva) ovat julkaisseet ensimmäiset neljän biisin tuotoksensa. APPOBH:n vokalisti 105 ja Coughdustin basisti herra Peltokangas kertovat Entombedin yhdistäväksi tekijäksi, mutta mikä bändejä erottaa?

Molemmista porukoista löytyy musikanttia, joilla on ollut ja on edelleenkin monta rautaa tulessa, mutta ei yhtään tämänmoista mekkalaa esittävää kokoonpanoa. Kaksikon perustamisen lähtökohtina ja motiiveina on toiminut luomisen palo ja halu soittaa itsestä kumpuavaa musiikkia.

– Meidän lähtökohtana on ollut tarve tehdä raskasta musiikkia, jota ei sido mitkään genret tai säännöt. Kitaristi Pettymyksen kanssa saimme orkesterista idean jo vuosia sitten edesmenneen Freetime-ravintolan nurkassa hieman ennen pilkkua keskusteltuamme omista musiikillisista mieltymyksistämme ja todettuamme, että ne liippaavat hyvin läheltä toisiaan. Kypsyteltiin sitten ideaa muutaman vuoden ajan, jonka jälkeen palaset loksahtivat kuin itsestään paikoilleen ja päästiin reenaamaan, 105 kertoo.

– Alunperin tarkoituksena oli Coughdustin kanssa alkaa soittaa ”puhdasverisempää” stoneria, mutta tällaista raskaampaa runttaustahan tästä nyt sitten kuitenkin syntyi. Todettiinkin tosin jo aika alussa, että turha koettaa väkisin pusertaa, tehdään sellaista musiikkia mikä tuntuu omalta ja mitä syntyy luonnostaan, Peltokangas valaisee syntyhistoriaa.

Mitä sellaista bändinne musiikissa sitten on, mitä muista koti- tai ulkomaisista kollegoista ei löydy?

105: – Ei tässä olla haulikkoa uudestaan keksimässä, mutta siihen on vaan lisätty vähän potkua ja pari piippua. Death metalia black metal -asenteella, punkahtavilla riffeillä ja rokisti soitettuna. Ei tuollaista soppaa löydy kuin meidän paskakeittiöstä.

Peltokangas: – Jos hakemalla hakee, niin kyllähän kaikkia musiikistamme löytyviä elementtejä löytyy muista bändeistä ja monista useampiakin. Uskoisin silti, että yhdistämällä metallia rokkaavampaan grooveen onnistumme luomaan tutuista aineksista omanlaiseltaan kuulostavan kokonaisuuden.

Mies eikä mikään poika enää

Molempien bändien musiikkia voisi kuvailla vihaisten aikuisten miesten eikä minkään maitopartojen murjomiseksi. Basisti ja vokalisti myöntävätkin, että jos kokoonpanot olisi perustettu esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella, lopputulos olisi kuulostanut aivan joltain muulta. Ikä on tuonut kokemuksen lisäksi jos ei nyt suoranaisesti uskottavuutta, niin ainakin syvällisempää näkemystä musiikin tekemiseen.

– Kymmenen vuotta sitten samat biisit olisivat todennäköisesti olleet musiikillisesti enemmän punkkiin päin kallellaan ja sanoituksellisesti, miten tätä nyt kuvailisi, pinnallisempia tai yksipuolisempia. Uskottavuutta on paha lähteä itse arvioimaan, mutta eipä kenelläkään tästä porukasta ole tarvetta bändin tai musiikin kautta todistella yhtään mitään. Toisaalta kaikki kyllä seisovat julkaistun materiaalin takana, eikä ole myöskään tarpeen nöyristellä tai häpeillä mitään mitä on tullut tehtyä.

– Näkemys on varmasti sekä muotoutunut että voimistunut iän myötä. Nyt tuntuu siltä, että on melko selkeä kuva siitä mitä ollaan tekemässä ja mitä halutaan tehdä: musiikkia, mistä pitää, mitä on mukava soittaa ja mitä voi myös sujuvasti itse kuunnella. Yhtään liioittelematta voin sanoa, että jos joku muu bändi olisi julkaissut tällaista musiikkia sisältävän levyn, ostaisin sen omaan hyllyyni enempiä kyselemättä, Peltokangas pohtii asiaa.

– Voisin melkein sanoa, että ei. Kymmenen vuotta sitten elämäni ja musiikillinen tekemiseni olivat hieman hakusessa. En tarkoita tässä nyt sitä, että olisin nykyään jotenkin fiksumpi, mutta määrätietoisuutta ja päättäväisyyttä on tullut lisää. Lisäksi hitaan kehittymiseni takia hevinsoitossa erittäin tärkeäksi osoittautunut vasen kivekseni laskeutui vasta kolmenkymmenen ikävuoden korvilla tuoden särmää ja karismaa lauluääneeni, 105 paljastaa.

Entombed, bloody Entombed

Niin APPOBH:n kuin Coughdustin musiikissa kuuluu varsin vahvana Entombed ja erityisesti vuonna 1993 ilmestynyt death’n’rollin kulmakivi Wolverine Blues. Vai kuulevatko vanhat karvaa kasvavat korvani aivan väärin?

Peltokangas: – Oikein kuultu. Itselleni Entombed on ollut yksi tärkeimmistä bändeistä aina demoajoistaan lähtien, ja etenkin alkupään levyjä tulee edelleen pyöriteltyä säännöllisesti. Ilmestyessään Wolverine Blues ei kolahtanut ehkä aivan samalla tavalla kuin kaksi aikaisempaa pitkäsoittoa, mutta toisaalta Hollowman-mini oli jo antanut hieman esimakua tulevasta ja kiekosta kasvoi nopeasti edeltäjiensä veroinen klassikko.

– Tässä yhteydessä tulee muistaa mainita myös Xysma, jonka rokahtavampi ilmaisu teki ilmestyessään samoin suuren vaikutuksen, ja toimii edelleenkin kerrassaan loistavasti. Kaupunkitarinathan kertovat myös Entombedin saaneen aikanaan Xysmalta vaikutteita linjansa hienovaraiseen tarkistamiseen, mutta tiedä sitten näistä.

105: – Kyllähän kyseinen kiekko on koko orkesterin jäsenistölle erittäinkin tuttu. Ei voi yrittää kierrellä, kaarrella tai mennä edes suoraan sanomatta etteikö Entombed olisi vaikuttanut siihen mitä me teemme. Ja ensimmäinen biisi mitä reeneissä soitimme kun katselimme kannattaako hommaa viedä alkua pidemmälle ja miten se yhteissoitto sujuu oli Wolverine Bluesin kakkosbiisi Rotten Soil. Suhteeni kiekkoon on lämmin ja hyvä.

Molemmat yhtyeet ovat tähän mennessä julkaisseet ainoastaan netissä saatavilla olevan neljän biisin promotallenteen, jonka Coughdust tosin aikoo julkaista myös fyysisenä tuotoksena lähitulevaisuudessa, formaattina paluun etenkin punk-piireissä tehnyt C-kasetti. Levytyssopimuksen saamista ei kumpikaan pidä kamalan todennäköisenä, vaikka luottoa omaan materiaaliin löytyykin aina kehuja säästelemättä.

– Jos tuntuu siltä, että Entombedin, Motörheadin ja satunnaisten stoner-bändien rajaamalta alueelta löytyy kiinnostavaa musiikkia, on Coughdustin tsekkaaminen paikallaan. Biisimateriaalia löytyy tälläkin hetkellä reilusti pitkäsoiton tarpeiksi ja lisää tulee kun tehdään, mutta levytyssopimusta pidän hyvin epätodennäköisenä eikä moisesta ole ollut bändin kesken edes puhetta. Haistellaan nyt vähän ilmaa tulevien keikkojen myötä ja jos jokin ulkopuolinen taho on kiinnostunut musiikkiamme julkaisemaan, niin ei tässä nyt olla ojennettuun käteen suorilta sylkemässäkään, Peltokangas tuumii.

105: – Nykyaikana Internet on oikeastaan ainoa järkevä tapa jakaa materiaalia bändiltä, jolla ei ole nimeä. Jos ihmiset eivät osta edes ”takuuvarmojen” ja tunnettujen” artistien tuotteita, niin ei tällaisen tuntemattoman orkesterin kannata ensimmäisenä alkaa myydä muutamaa biisiä. Ihmisten kannattaa käydä kuuntelemassa biisit sen takia, että saatte vitun hyvää tavaraa ilmaiseksi. Enempää ei ilman korvausta tipu!

– Sopimus olisi toki aivan mahtava asia, mutta en hengitystä pidättele odotellessani kirjekuoren tipahtamista postiluukusta. Omakustanne on erittäin hyvä vaihtoehto ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kuuntele A Phantom Pack of Black Houndsia tästä!

Coughdustin Peltokankaan ytimekäs luonnehdinta APPOBH:n musiikista: ”Oikealla tiellä kuljette.”

105:n kuvaukset kappaleista:

1. Give It a Little Push

Ensimmäinen tekemämme biisi, joka on samalla suorin ja helpoiten omaksuttavin koko nelikosta. Biisi kertoo siitä, kuinka pienellä tönäisyllä niin henkilökohtaisen elämän kuin maailman voi saada syöstyä kaaokseen. Mutta kaaos voi olla myös erittäin luovaa ja tuokin yleensä tullessaan uusia innovaatioita ja näkökulmia asioihin.

2. Living Token

Krustipunkki d-beat-rytistys höystettynä hieman henkilökohtaisella ”tässä ollaan ja pysytään” -tyyppisellä tarinalla.

3. Flesh Revolt

Rumpalimme Tuomaksen kumarrus New Yorkin suuntaan. Voi tosin olla että puhun läpiä päähäni. Tarina taasen hieman henkilökohtainen, läski liikkuu ja on vihainen!

4. Dewerstone

Meidän ”nimikkobiisi”, Give It a Little Pushin hidas ja kiero pikkuveli. Tarina helvetinkoirista ja syvistä rotkoista.

Kuuntele Coughdustia tästä!

APPOBH:n vokalisti 105:n luonnehdinta Coughdustin musiikista:

”Sludgehtavaa/stonermaista death metalia, missä ei sorruta matematiikkaan eikä turhaan ässehditä suoriutumisen hiekkalaatikolla. Eikä nyt oteta tätä väärin! Hyvin voi soittaa, vaikkei suoritakaan hampaat irvessä. Henkilökohtainen suosikkini on mukavasti groovaava kolmosbiisi Underdose.”

Peltokankaan kuvaukset kappaleista:

1. Wormwood And Honey

Keskitempoista poljentoa, josta kieltämättä on aistittavissa mitä bändejä tässä on tullut yli kaksikymmentä vuotta kuunneltua. Sanoituksellisesti biisi edustaa sitä huuruisempaa osastoa ja kertoo siitä kuinka nainen keittelee teetä.

2. After the Earthquake

Rokimpi pala, joka kuvailee miltä tuntuu kun vituttaa niin että päässä sumenee.

3. Underdose

AOR-rummuttelua ja shuffle-poljentoa, osin hieman jammailevampi biisi. Sanoituksissa pohditaan, miten joillekin ihmisille ei vain mikään riitä.

4. Self-Harm (Adjust and Adapt)

Musiikillisesti runsaasti pieniä koukkuja sisältävä sillisalaatti, jonka eri palaset täydentävät hyvin toisiaan. Pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin aika yksinkertainen ja ripeä ralli. Biisi käsittelee sitä, kuinka jengi päihteidenkäytöllä ja vastuuttomalla toiminnallaan ajaa itsensä sellaiseen umpikujaan, että vaihtoehdot alkavat olla vähissä. Siinä sattuu väistämättä niin itseen kuin läheisiinkin.

Lisää luettavaa