Suomen virallisessa business cityssä Lahdessa kaikkea ei uhrata kaupallisuuden alttarille. Sacrilegious Impalementin musta metalli on soinut uljaasti pienlevy-yhtiöiden julkaisemana viiden vuoden, kahden ep:n ja kahden täyspitkän verran.
Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen www.sacrilegiousimpalement.com
Vokalisti Hellwind ja kitaristi Von Bastard ovat miehiä, jotka tietävät mistä puhuvat ja mitä haluavat musiikiltaan. Yhtyeen nimissä tehdyt asiat ovat kaikki perusteltavissa hyvinkin laaja-alaisesti ja useammasta eri näkövinkkelistä katsottuna. Olkoon kyse sitten vaikka pelkästä bändin nimestä, joka tuo ensimmäisenä mieleen Raamatun tarinan Longinuksen keihäästä ja kuinka sillä tökättiin ristillä roikkuvaa Jeesusta kylkeen.
– Aloittaessani bändin ja miettiessäni sille nimeä tulin huomanneeksi, kuinka valjuja bändien nimet yleensä itse asiassa ovatkaan. Suuri osa bändinnimistä on hyvinkin neutraaleja ja ketään sen enempää häiritsemättömiä. Toisin sanoen, suhteellisen voimattomia eikä sen kummempia ajatuksia herättäviä. Kun katsoo tarpeeksi läheltä, jotain pientä flirttailua ”pahuuteen” löytyy, mutta syvällisempiä ja asialleen omistautuneita ei ole kuin pieni ryhmä. Halusinkin löytää bändille hyvin vahvan ja muista poikkeavan nimen, joka kuvastaisi sitä matkaa, joka tämän bändin kanssa on tarkoitus kulkea, Von Bastard aloittaa
– Nimemme on äkkiä katsottuna hyvinkin väkivaltasävytteinen ja viittaa suoraan aktiin. Voi olla, että olisimme jonkun mielestä helposti lähestyttävämpi jollain harmittomalla ja neutraalilla nimellä, mutta me emme suo ajatusta tuollaiselle ajattelutavalle. Me uskomme, että ne joiden on tarkoitus löytää meidät tulevat ennen pitkää niin myös tekemään.
– Enemmistölle nimestämme tulee varmasti ensimmäisenä mieleen juuri Jeesus ja hänen ristiinnaulitsemisensa. Toisille Vlad Têpes, joillekin taas Neitsyt Maria ja hänen immenkalvonsa puhkominen. Jotkut saavat tyydytystä löytäessään nimestä anaalirietastelua. Meille nimi kuitenkin edustaa kaiken pyhän kyseenalaistamista ja lävistämistä tiellä, jolla totuuden etsiminen ja valheen osoittaminen niin vaatii, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Laulun lisäksi teksteistä vastuussa oleva Hellwind jakaa bänditoverinsa näkemyksen, mutta lisää siihen myös oman henkilökohtaisen näkökulmansa.
– Itse en ollut kastajaisissa mukana enkä tuntenut Von Bastardia vielä tuolloin, mutta tarkastellessani nimeämme, sen synnyinhetkiä ja symboliikkaa näin riviemme kuopuksena ja aamutähtenä, voin vaivattomasti allekirjoittaa Von Bastardin vastineen. Henkilökohtaisella tasolla nimemme on edustanut ensimmäisistä askeleista lähtien ensisijaisesti kasvualustojen ja kehityksen elementtien kyseenalaistamista sekä kaiken sen lävistämistä, tarvittaessa väkivaltaisestikin, joka ei oman elämäni suhteen täytä niin sanotusti implementaatiokriteereitäni.
– Toisaalta se taas symboloi myös alitajuntani heijastavia tasoja, jotka rikkovat aktiivisesti tavanomaisemman kokemusmaailman luonteen ja kaavan, ja jotka lävistävät itsensä fysikaalisen todellisuuden läpi ja sen ulkopuolelle avaten kanavia todellisen kehityksen lähteiden äärelle. Nimi kuvastaa myös tunnistamani rappiollisuuden tuhoamista, joka on minulle tai läheisilleni uhkaksi.
Vertausten tuolla puolen
Etenkin kesän korvilla julkaistua II: Exalted Spectres -albumia kuunneltaessa käy varsin selväksi, että Sacrilegious Impalementin musiikilliset lähtökohdat ovat muualla kuin black metal -genren pioneerien töissä ja osittain jopa genren ulkopuolella. Asenteessa ja lähestymistavassa musiikkiin on jotain samaa kuin Watainin kahdella viimeisellä albumilla. Vastauksen kattavuudesta päätellen vahvan näkemyksen asiasta omaava Von Bastard on joutunut pohtimaan asiaa aiemminkin.
– Olet oikeassa siinä, ettei meillä ole mitään tiettyä lähtökohtaa, josta ammennamme antimme. Spektrimme onkin hyvin laaja eikä rajoitu vain johonkin tiettyyn alueeseen. Esimerkiksi musiikkia tehdessä parhaimmat vaikuttimet tulevat itse asiassa juuri musiikin ulkopuolelta.
– Meitä on koko olemassaolomme ajan yritetty verrata todella moneen bändiin Burzumista Urniin ja Master´s Hammerista Bolt Throweriin. Itse en näistä vertauksista niin tiedä, enkä toisaalta välitäkään, mutta kaiketi se kertoo vain siitä, kuinka moniulotteista musiikkimme ja biisiarsenaalimme loppujen lopuksi on. Oma musiikkimakuni on metallin ulkopuolelta hyvinkin laaja, ja luulen, että tämä tulee myös tulevaisuudessa kuulumaan tekemissämme biiseissä jollain tavalla – unohtamatta kuitenkaan, että tekemämme musiikki tulee poikkeuksetta kulkemaan mustan metallin filtterin kautta.
– Periaatteessa meitä voi verrata Watainiin, mutta emme todellakaan ole mikään Suomen Watain. Me olemme Sacrilegious Impalement ja teemme omaa juttua seuraamatta muiden tekemisiä. En kiellä, etteikö joitain yhteneväisyyksiä löytyisi, mutta vain asiaan vihkiytymätön ja pintapuolisesti katsastava sekä monotonisesti ajatteleva stereotyyppi voi ajatella, että olisimme esimerkiksi joku heidän oppipoikansa. Siinä ei voisi pahemmin mennä väärin. Olemme kuitenkin saaneet kuulla tuota vertausta enenevässä määrin tavalla, että musiikkimme kuulostaa aidommalta ja paremmalta, eikä meillä ole mitään sitä vastaan. Ehkä koko asia on joskus vielä toisin päin.
– Biisintekijän näkökulmasta katsottuna otan Watain-vertaukset muutenkin huvittuneena, koska en oikeastaan edes kuuntele heitä. Tiedän kyllä mitä he ovat tehneet, ja onkin mielenkiintoista, kuinka he ovat jo nyt saavuttaneet sen tason, jossa muita bändejä verrataan heihin. Hehän eivät ole lähemmin tarkasteltuna musiikillisesti maailman originaalein bändi. Mutta kuinka moni rehellisesti sanottuna oikeasti enää on?
– Tämänkin genren pioneerit ovat alun perin saaneet vaikutteensa ihan samalla lailla kuin bändit nykyäänkin. Luulenkin, että nykyään pystyt leimautumaan ”originaaliksi” vain ottamalla vaikutteet oman genren ulkopuolelta ja yhdistämällä ne sopivasti vanhaan tulkintaan ”uudella” tavalla. Vanha totuushan on, että tarpeeksi kauan kun tekee toisten hyväksi havaitsemaa juttua, jossain vaiheessa sitä ruvetaan pitämään heidän omanaan ja sen jälkeen muita määritellään taas sen kautta. Meillä ei kuitenkaan ole intressejä lähteä tekemään jotain poikkitaiteellista paskaa vain sen tavoittelemisen takia.
– Vaikka meidän musiikkiamme voi periaatteessa paikoitellen verratakin muihin, siellä on hyvin paljon myös omaa juttua. Teemmekin biisimme vain sen kautta, mikä miellyttää lopputuloksena meitä eniten. Näenkin, että niin kauan kuin voit suodattaa vaikuttimesi filtterisi kautta luoden siitä puhtaasti oman heijastuksen, voit olla huoletta. Kopiobändit kyllä huomataan heti, ja se, joka väittää olevansa puhdas muiden vaikutuksista, haisee pahalle. Aina löytyy jotain, viimeistään sitten sieltä kuuluisasta alitajunnasta.
– Luodessani musiikkia kuuntelen muiden tekemisiä koko ajan vähenevässä määrin. Esimerkiksi Exalted Spectresiä säveltäessäni en tarkoituksella kuunnellut juuri ollenkaan musiikkia. Olenkin varma, että levymme olisivat hyvin samanlaisia, vaikka esille nostamaasi Watainia ei olisi tai he olisivat julkaisseet kymmenen levyä.
– Ryhmäämme on myös usein kuvattu ammattitaitoiseksi, mitä olen jäänyt miettimään. Mitä kukin sillä on yrittänyt sanoa. Ammattitaitoista underground black metalia? Liian hyvää? Muiden panos amatöörimäistä? Teemme asiat vain ja tasan niin hyvin kuin tasomme on, emmekä rupea pitämään esimerkiksi puolen vuoden taukoja soittamisesta ennen seuraavan levyn tekoa vain siksi, ettei ”primitiivinen tatsi” katoasi. Sehän voisi vahingossa vaikka kehittyä!
– Omalla kohdallani yleiseen filosofiaan kuuluu kehityksen tavoitteleminen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ääni- tai studiofetisisteiksi meitä ei myöskään pidä luulla. Cultus Nex nauhoitettiin muistaakseni neljässä päivässä ja Exalted Spectresiinkin meni alle viikko. Mutta luonnollista kehitystä ei saa rajoittaa millään tavalla. Näin tehdessäsi et voi tuntea rehellisyyttä itseäsi kohtaan katsoessasi taaksepäin tekemiäsi asioita. Enkä nyt puhu jostain teknisyyden tavoittelusta, vaan tulkinnasta. Me emme ole muusikoita, jotka yrittävät tehdä black metalia. Olemme pimeän puolen kulkijoita, jotka tulkitsevat niitä ääniä, joita toiselta puolelta kanavoimme, Von Bastard päättää vuodatuksensa.
Hellwind vie jälleen musiikin tulkinnan astetta henkilökohtaisemmaksi ja sitä kautta filosofisemmaksi.
– Noin kolmeen vuoteen en ole ollut kovinkaan tietoinen siitä mitä muut tekevät, sillä olen keskittänyt lähes kaiken fokukseni ja voimavarani sellaisiin asioihin, jotka ovat olleet luvattoman pitkän aikaa käsittelemättöminä ja käsittelemättömissä. Sosiaaliset kanssakäymisetkin ovat olleet minimissään ja rajoittuneet lähinnä bändin jätkien kanssa työskentelyyn ja muutamaan keikkatilaisuuteen. Koko edellinen vuosi meni Exalted Spectresin nautinnollisen tuskalliseen luomistyöhön, jonka aikana olin niin ikään enemmän tai vähemmän erakoittanut itseni. Ja hyvä niin.
– Musiikillisia lähtökohtiamme tarkasteltaessa on mainittava, että emme noudata toimintamallissamme sellaisten motiivien logiikkaa, jonka tavoitteena on muiden plagiointi tai edes osittainen asenteiden ja musiikillisten seikkojen tietoinen kopiointi. En saa päähäni yhtäkään järkevää syytä miksi toimia niin. Mistä kumpuaa halu kuulostaa joltain ”oman genren pioneerilta”?
– Tässähän voisi lähteä avaamaan keskustelua vaikkapa vasemman ja oikean käden polun eroavaisuuksista ja niitä kannattelevista ideologioista, sillä yksi kysymys tässä yhteydessä on myös oleellinen: miksi palvoa oman itsensä ulkopuolisia ”jumalia” ja seurata heitä, kun jokainen itse omaa universumin kaikki voimat ja jumaluuden?
– Olisi liian kornia ja kliseistä väittää, etteikö jokainen meistä erillisenä ihmisolentona omaisi esimerkiksi musiikillisia vaikutteita, mutta jos et lähtökohtaisesti aseta tavoitteita itsellesi ja toimi määrätietoisesti niiden pohjalta, vaan seuraat muiden esimerkkiä ja jo asetettuja virstanpylväitä, en edes viitsi kommentoida, mikä sinua piakkoin katsoo peilistä takaisin.
– Toisaalta emme ole luomassa mitään ulkoisia tavaramerkkejä saati näyttämässä esimerkkiä kenellekään tai millekään. Työskentelymme motiivit löytyvät työskentelystä itsestään, joka taas on vain osa Suurta Työtä elämän ja kuoleman kirjojen sivuilla. Tämän pohjalta koen vastanneeni myös minulle lievästi yhdentekevään Watain-vertaukseen.
Sisään-, ei ulospäin
Yhtyeen tasapainoista ja omanlaista musiikkia leimaa jämäkkyys ja synkkä ilmapiiri, mutta myös vahva melodisuus, joka ei kuitenkaan ole sen dominoiva elementti. Von Bastard ei ole kokenut tarttuvien kosketinten lisäämistä missään vaiheessa tarpeelliseksi, ja vaikka rajoja ei tunneta, melodisuus tuskin tulee jatkossa lisääntymään.
– Raja on siinä, missä meidän oma tahtomme ja musiikillinen mieltymyksemme kulloinkin menee. Emme rajoita tekemisiämme mihinkään tiettyyn tyyliin, vaan jos jokin asia kiinnostaa, teemme sen. Voit kuitenkin olla varma, että kosketinsoittajaa ei tähän bändiin tule. Kitaroilla pystyy tekemään vähintään yhtä vahvoja vaikutuksia kuin koskettimilla.
– Emme koe nytkään olevamme kovinkaan melodinen bändi, vaikka melodioita kitaraleadeista löytyykin. Olemme hyvin suoraviivaisia, kaikki turha kikkailu on jätetty vähemmälle. Uskommekin, että muutama hyvä isku biisissä menee meidän kohdallamme paremmin perille kuin 21 lyhyempää läpäisyä. Levyihin saa myös paljon enemmän eloa ja eroavaisuuksia, kun ei täytä joka biisiä riffisateella, ja toivon tämän tuovan myös lyriikoita enemmän esille, koska biisit on suhteellisen helppo erottaa toisistaan.
– Tällä hetkellä bändissä on vain yksi kitaristi, mutta olemme katsastamassa toista vakituista kitaristia joukkoomme, ja keikkoja olemmekin joutuneet hoitamaan sessiokitaristien avustuksella. Toivottavasti toisen kitaristin löydyttyä pääsemme valjastamaan sen täyden potentiaalin, joka tällä bändillä on, ja ennen kaikkea myös näyttämään sen.
Kuten selväksi tuli, yhtye itse ei turvaudu vertailemaan musiikkiaan tahi ideologiaansa muihin, tai määrittelemään sitä ulkopuolisten kriteerien kautta. Sisäänpäin katsominen on tärkeämpää kuin ulospäin kurkottaminen.
– Jos joitain määritteitä täytyy antaa, ehkä biisimme ovat sitten suoraviivaisia, eteenpäin rullaavia, aggressiivisella kylmyydellä täytettyjä, majesteettisen uhkaavia ja vahvoja äänimaisemia sisältäviä saatanallisia black metal -teoksia, jotka on siunattu poikkeuksellisen voimakkailla lyriikoilla, Von Bastard määrittää.
– Tällä hetkellä tilanne on se, että olemme itse valinneet tuoda tuotoksiamme julkisuuteen asti. Tätä en kuitenkaan pidä ottaa täysin itsestäänselvyytenä. Sacrilegious Impalement voi niin halutessaan jatkaa musiikin parissa työskentelyä, vaikka mitään ei kuuluisi julkisuuteen asti. Se kun ei ole tärkein asia, mitä yritämme saavuttaa. Olemme tietenkin hyvin otettuja, jos joku huomaa meidät niin kiinnostavaksi, että viitsii julkaista tai ostaa levyjämme sekä käydä keikoillamme. Keikat ovat kuitenkin siinä määrin eri asia, että ne on tarkoitettu yhtä paljon heille, jotka paikalle vaivautuvat, kuin meille itsellemmekin.
– Ideologisesti olemme varmasti vannoutuneimmasta päästä. Panoksemme tähän bändiin on hyvin omistautunut ja jokaiselle henkilökohtaisesti merkittävä. Vapaamatkustajia ei hyväksytä. Black Metal ei ole kenellekään meistä harrastus, ja oletkin hyvin äkkiä ulkona bändistä, jos tarvittavaa liekkiä ei löydy.
Saatanan taajuus
Eräänlaisena uuden albumin kulminaationpisteenä toimii sen ainut suomenkielistä lyriikkaa sisältävä kappale Aletheia. Miksi suomen kieli, Hellwind, ja mitä englanti merkitsee tämän valinnan varjossa?
– Tässä yhteydessä kirjoitustyöhön astui avuksemme eräs hyvä ystäväni, joka on nähnyt asioita joista voin itse toistaiseksi vain uneksia. Hän on erittäin lahjakas ja kokenut maagikko. Kun sain ajatuksen avusta itämään tällä palavalla polullamme, minulla oli kaksi yksinkertaista vaihtoehtoa: joko hän kirjoittaa lyriikat Aletheiaan tai vaihtoehtoisesti niitä ei kirjoita kukaan. Annoin hänelle ainoastaan idean raamit mutta muutoin vapaat kädet toteuttaa tahtonsa ruokkimaan nälkäämme. Olen hänelle edelleen bändinkin puolesta suuresti kiitollinen yhteistyöstämme.
– Syy, miksi Aletheia luotiin alun perin suomen kielelle oli se, että tämä aihealue oli kotoisampi ja samalla vaarallisempi käsitellä oman äidinkielen kautta. Tämä myös mahdollisti pääsyni lähemmäksi sen elämän ydintä, niin tulkinnan kuin kokemuksenkin näkökulmasta. Myös Cultus Nexiltä löytyi yksi kappale suomeksi, joten toistimme samalla tätä kaavaa, jos näin voisi todeta. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulemme työstämään jatkossakin tiettyjä osa-alueita suomeksi, oli se sitten kuulijalle häiritsevää tai ei.
Aletheian kertosäkeessä lauletaan: ”Minussa palaa ikuinen tuli, suuri Saatana. Polttava tahto, punainen hehku, valtava. Kun kulmat olevan avautuu, on Jumala lihaa.” Mitä Saatana teille edustaa ja ovatko yhtyeen ideologia ja uskomukset jollain tapaa määriteltävissä?
– Tiivistäen jokaisella meistä on tietysti oma henkilökohtainen lähtöasetelmansa, näkemys ja uskomus, kuinka asioita tulee tulkita ja miten hoitaa palveluksensa. Oli eriäviä tai yhteneviä näkökantoja, kollektiivinen sieluntaso bändissä on tällä hetkellä korkeampi kuin koskaan. Keskeinen yhteinen voimavaramme on saatanallinen sisäinen liekki, joka palaa meissä jokaisessa hetki hetkeltä vahvemmin ja kirkkaammin yhtyen valtavaksi roihuksi, joka korreloituu kanavaksi, jota kutsumme nimellä Sacrilegious Impalement.
– Saatana – näet Hänet sitten uskonnollisen sydämesi läpi tai katsot Häntä filosofisen mielensilmäsi takaa – Hän on kaikkialla, niin sisällämme kuin ympärillämmekin. Hän tarkkailee useimmiten juuri niiden kasvojen takaa, joita tarkkailtava ei tunnista, kunnes tarkkailtavasta tulee tarkkailija. Me olemme Saatanan lukuisat kasvot.