”Hyvä, jos kaikilla ei oo nastaa eikä kliffaa” – haastattelussa Kypck

Kypckin tuorein tuomiopäivän trippi on nimeltään 3epo eli Zero. Se jatkaa syvään itään suuntautuvaa matkaa, jolle ei lähdetty muodon vaan meiningin tähden.

13.10.2016

Kauko Röyhkän Vladivostok-kappaleessa bändi saapuu keikalle myyttiseen idän kaupunkiin. Vladivostok on paikka, johon Venäjä loppuu. Se on maantieteellisesti ja vertauskuvallisesti viimeinen piste, peräseinä, jonka takana ei ole mitään.

Sitä pistettä tavoittelee myös Kypck, suomeksi Kursk. Se on päättänyt viedä venäjänkielisen tuomiopäivän metallinsa Vladivostokiin niin metaforisesti kuin konkreettisestikin. Kun neljäs albumi 3epo ilmestyy, ääriraja on taas hiukan lähempänä.

– Helevetin inspiroiva ja mielenkiintoinen matka on ollu, kitaristi Sami Lopakka kuvailee 3epon tekemistä.

– Paljon hommia, mutta niinhän se on aina, kun pusketaan sata lasissa. Lopputuloksena on just semmonen trippi mitä haettiinkin.

Laulaja Erkki Seppänen jatkaa, että ulkomusiikillisten asioiden osalta 3epon tekeminen oli varsin kivutonta. Julkaisun ja toteutuksen detaljit olivat selvillä jo edellisen albumin (Имена на стене eli Imena na stene, 2014) ilmestyessä.

– Vielä sen levyn kohdalla meni ihan helvetisti energiaa täysin turhaan säätöön, kuten siihen, miten levyt ylipäätään saadaan pihalle ja kuka ottaa pankista lyhennysvapaata kustannuksiin. Nyt tiedettiin hyvissä ajoin, että Riku [Pääkkönen, Ranka Kustannus] hoitaa ja me saadaan vain sikailla.

Massiivinen panssarilaiva pysyy kurssissa: Kypck teki 3epon täsmälleen samalla tavalla kuin edellisen albuminsa. Lopakka huomauttaa, että olosuhteita ja yhteistyökuvioita on turhaa muuttaa, jos sapluuna toimii. Tunnistettava soundi on tärkeä juttu.

– Hiili Hiilesmaan tuotanto, samat kolme studiota ku viimeksi, lauluosuudet lisämausteineen Tampereella, omatoimisesti äänitettävät osuudet, efektimaailman elementit… Vittu, me oltiin kitaraosuuksia tehdessä yötä Hämeenlinnassa samalla kaverilla ku viimeksi ja tasan yhtä monta yötä. Ja studiopäivät avanneita votkanäpyjä kului tismalleen sama määrä, kitaristi ynnäilee naureskellen.

Valmiiksi tallatun polun kulkemisessa on puolensa.

– Silloin pääsee astelemaan suoraan asiaan eli biiseihin ja niiden ulostamiseen optimaalisessa tai mahollisimman ei-optimaalisessa muodossa. Musiikissa muutos on jatkuvaa. Sillä puolella me kokeillaan jotakin uutta joka ikinen kerta, vaikka aluksen kyljessä on samaa ruostetta kuin ennenkin.

Tunnelmia sohimassa

Kypckin biisit syntyvät yksinäisten miesten yksinäisinä iltapuhteina. Lopakka kertoo, että vaikka mukana olisi tavaraa useammalta jäseneltä, paras lopputulos syntyy, kun joku bändistä sovittaa kappaleen yksin.

– Mulla on omien biisien suhteen pakkomielteinen meno. Niiden täytyy olla erittäin valmiita ennen kuin niitä kuunteluttaa muilla.

Seppänen huomauttaa, että toisaalta Kypckin uudesta materiaalista kuuluu sekin, että bändin kolmella oululaisjäsenellä on mahdollisuus treenata kimpassa.

– Reenikämpillä Kukkohovin [Sami, basso] ja Karihtalan [Antti, rummut] kans biisit vielä paranee, kun kaikki kaataa omat kusensa mäskiin, Lopakka myöntää.

– Mutta sinne on paras viedä valmista tavaraa. Jammailuun en ole ikinä uskonu. Ei sitä kautta synny kuin paskaa.

Kypckin sanoitukset kirjoittaa Seppänen. Hänen mielestään laulukieli ei suoranaisesti vaikuta laulumelodioiden säveltämiseen.

– Melodiat ja rytmit elävät kielen ehdoilla, joten sanoitusvaiheessa voi tulla sovitettavaa. Mutta niin se on joka kielellä.

Lopakka täydentää, että laulumelodiat sävelletään puhtaasti musiikillisin perustein. Kun aletaan laulaa sanoja, melodiat saavat elää.

– Välillä kuulee bändejä, jotka ei välitä tai tajua sanojen painotuksista hevonvittua. Kun laulumelodiat pidetään natsikoppalakki päässä just niin kuin ne on sävelletty, lopputulos on ihan hirveä.

Edellisen levyn sanoitusten punaista lankaa kannatteli yhteiskunnan ulkopuolella elävä hahmo, joka ei kainostellut julistaa jyrkkiäkään näkemyksiä. Sama tyyppi seikkailee myös 3epolla, mutta nyt mukana on henkilökohtaisempiakin tekstejä.

– Levyllä lauletaan tekopyhistä pelkureista, joita sellainen tyyppi väistämättä kohtaa, Seppänen sanoo.

– Pyhä hullu on elämää suurempi hahmo. Kun se laukoo totuuksia, pikkusielun kupla puhkeaa ja niskaan valuu elämän tympeyttä.

3epolla on myös kerronnallisempia biisejä.

– Niitäkin meillä on aina ollut. Lopakalta tuli idea ydinsodan jälkeisestä mökkitarinasta, jossa poika kyselee isältään, että miten tähän tultiin. Toinen sellainen biisi kertoo perheestä, jonka isä viettää viimeistä aamuaan tyrmässä ennen marssia telotuskomppanian eteen. Venäläinen naislaulaja vetää siinä vaimon roolin.

Имена-levyllä löytynyt rytmisyys viedään 3epolla pidemmälle. Uusi albumi on raaka tavalla, joka tuo hetkittäin mieleen Kypckin vuonna 2008 julkaistun debyytin, Tšernon (Черно). Lopakka sanoo, että vaikka mukana on rivakoitakin biisejä, bändin valtteja ovat yhä raskaus ja haikeus.

– Keskiössä on tunnelma. Sitä sohitaan oudolla rytmiikalla ja lääväilyllä. Kokonaisuuden kaari on tietoisesti rakennettu yli tunnin tripiksi, jossa ei juuri hiljaisuuksia ole. Vedenjakajana on 11-minuuttinen järkäle.

Idän pikajunissa

Muut yhtyeet pyrkivät länteen ja etelään, mutta Kypckille luontainen suunta on itä. Tähän mennessä bändi on keikkaillut Suomen lisäksi Venäjällä, Baltiassa ja Tshekissä. Seppäsen mukaan keskeinen ero Suomen-keikkoihin on siinä, että ulkomailla yleisöä on enemmän ja se on kiinnostuneempaa.
– Venäjällä me ollaan saavutettu jo jonkinlaiset kannukset tällä toiminnalla, hyvässä ja pahassa, laulaja naurahtaa.

– Tavoitteena on edelleen Vladivostok. On ollut jo vuodesta 1998.

Lopakka jatkaa, että ”yks helevetin iso ero” Venäjän ja muiden maiden välillä on, että itärajan tuolla puolella keikkamatkat taitetaan pääosin junalla. Siperiassa tiet ovat huonossa kunnossa ja välimatkat pitkiä, joten juna on ylivoimaisesti paras vaihtoehto.

– Satojen kilojen lastin kans asemalaitureilla liikkuminen ja makuuvaunukulttuuri luo hommalle ihan omanlaisensa tunnelman. Välillä junassa ollaan puolitoista vuorokautta, kun välimatkat on niin vitullisen pitkät.

KYPCK_2016

Pitkistä raiteista johtuen Venäjän-kiertueiden aikatauluttamisessa on samankaltaisia haasteita kuin eräretkeilyssä. Kun Kypck ennättää kamoineen keikkakaupungin rautatieasemalle, illan lämmittelybändi saattaa olla jo lavalla.

Joskus on käynyt niinkin, ettei lavalle ole päästy laisinkaan. Näin tapahtui viime vuoden keväällä Valko-Venäjällä, kun Minskin-keikka peruttiin ministeriön määräyksellä. Maahantulokieltoa perusteltiin sillä, että Kypckin ”sopimaton” tuotanto muodosti uhan monenlaisille hyville asioille yleisestä järjestyksestä kansakunnan moraaliin.

– Ehkä teksteissä on liian suoraa puhetta, Seppänen miettii.

– Totalitarismiin taipuvaiset ihmiset eivät syty semmoisesta vaan haluavat kieltää ja sensuroida. Jos siitä hakee jotain hyvää, niin päästiinpähän samalle listalle Kevin Spaceyn ja Pet Shop Boysin kanssa.

Lopakka arvelee, että Valko-Venäjän rajalla seisoo edelleen Kypckia koskeva stop-merkki.

– Sanamuoto oli: ”Ette ole tervetulleita ainakaan vähään aikaan.” Valko-Venäjällä se saattaa hyvinkin tarkoittaa 30 vuotta. Luulen, että siellä on kateltu meidän videoita kravatit kaulassa. Alleya Stalina -videostahan löytyy Kalervo Palsa -henkistä hirttorunkkailua ja pappismiehen Sinol-ryyppäjäisiä.

Tapauksen ikävin puoli on, ettei Kypck pääse esiintymään maahan, josta tulee paljon keikkapyyntöjä.

– Toisaalta on kova juttu, että tähän maailmanaikaan meidän niin sanottu taide on jossakin maassa ministeriötasolla kielletty, Lopakka nauraa.

Vastaavia meriittejä saattaa olla saatavilla jatkossakin, jos Kypck jatkaa raflaavalla ja kriittisellä linjalla. Venäjä näyttäytyy nykyisin entistä helpommin ärsyyntyvänä ja arvaamattomampana maana.

– Jos tuntee Venäjän historiaa ja ymmärtää mitään geopolitiikasta, ei siinä ole mitään arvaamatonta, Seppänen huomauttaa.

– Kun konsepti on tämä, on luontevaa ammentaa intertekstiä kohdekielen kulttuurista ja kirjallisuudesta. Edellisellä levyllä oli jotakin piikkiä Putinin suuntaan, mutta ei meillä ole erityistä pyrkimystä olla kantaaottava bändi. Eikä maailman tilanne ole meidän kiertuesuunnitelmiin vaikuttanut. Mitä nyt Krimille on alettu kysymään keikalle…

– …ja samaan aikaan Ukrainasta tulleet keikkakyselyt on loppuneet kuin seinään, Lopakka jatkaa. Kiovaan viriteltiin konserttia vielä silloinkin, kun laukaukset jo kajahtelivat.

– Kun me lähdettiin kiertämään Venäjää syksyllä 2014, kieltämättä vähän mietitytti, mitä tuleman pitää. Idän ja lännen välit olivat rohtuneet jo aika huolella. Ukrainan kriisi oli päällä ja talouspakotteita tiukennettu entisestään. Mutta eipä tuota reissussa huomannut käytännössä ollenkaan. Eihän me sinne Oltermannia syömään menty.

Groteskia ukkomenoa

Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Kypckilla on kokonaisvaltainen konsepti, joka kattaa kaiken vaatetuksesta levynkansiin, laulukielestä lavasteisiin ja instrumenteista musiikkivideoihin. Venäjän kieli ja neuvostohenkinen kuvasto tekevät Kypckista ainutlaatuisen.

Suomessa jotakin samankaltaista rakentelee vain japanimetalliyhtye Whispered, ja siitäkin Kypck erottuu selkeästi paitsi venäläisyydellään myös itseironiallaan ja raadollisuudellaan.

– Ei tämmöistä ole kellään, ja tähän kun vielä yhdistetään hirveä sikailu lavalla, Seppänen sanoo.

– Bändissä on viis helvetin luovaa ja kaikesta groteskista innostunutta kaveria. Konsepti antaa hyvän kipinän koko porukalle.

Konseptin huono puoli on se, että aina joku pitää sitä tyhjän peitoksi rakennettuna kuorena. Laulaja myöntää, että joskus imagosta on haittaa.

– Musaa ja esitystä ei aina mietitä sen omilla ehdoilla vaan ajatellaan, että tässä on joku kikka, jonka pitää kantaa koko hommaa. Näinhän se ei tietysti ole voinut ikinä ollakaan, koska osa meidän kohdeyleisöstä on venäläisiä. Ei se kieli ole siellä mikään kikka.

Ymmärtämisen tiellä voi olla kielimuuri. Venäjänkieliset sanoitukset viittauksineen menevät useimmilta ohi.

– Silloin jutun syvyydestä jää hirveän iso osa pois. Vaikka eipä englanniksi laulavienkaan bändien teksteihin kiinnitetä oikeastaan mitään kriittistä huomiota.

Lopakka ilmoittaa, että hänelle on aivan sama, mihin ihmiset huomionsa kiinnittävät.

– Itelle se juttu tässä on, että bändillä on oma, leimallinen soundi. Venäjän kieli tämän tyyppisessä kamassa nostaa homman aivan omaan kategoriaansa. Mainitse muita bändejä, jotka kuulostavat tältä, kitaristi ehdottaa rehvakkaan retorisesti.

– Kaikki muu – erikoissoittimet, lyriikkateemat, punatähdet, univormupaidat, Ladat ja aseet – poreilee esille tästä ryhmästä, koska meno on mikä on. Jotkut ukot rassaa autoja, toiset käy kalalla ja kolmannet kerää pornofilmejä ja lajittelee ne hyllyyn ohjaajan mukaan aakkosjärjestyksessä. Meidän ukkomeno kohdistuu läävän, ruosteen, raskaan musiikin ja pimeämmän historian äärelle. Ei me minkään konseptin takia keikkailla Siperiassa tai tehdä yhteisiä lomamatkoja Auschwitziin. Niin tehdään, koska niin halutaan tehdä.

Rajoittaako konsepti sitä, mitä bändi voi tehdä?

– Ehkä olisi outoa, jos me yhtäkkiä tehtäisiin biisi japanilaisesta samuraikulttuurista, mutta eipä meillä ole semmoista ambitiota vielä ilmennyt. Kaikki on tehty, mitä on haluttu, Seppänen sanoo.

Lopakan mukaan konsepti synnyttää kaikenlaisia ennakkoluuloja, mutta sitä hän ei osaa pitää huonona asiana.

– Jotkut epäilee, että nuo jätkäthän taitaa olla kommareita. Idässä on myös salaliittoteorioita, että nämähän on länsimaisia fasisteja. Sitten revitään pulttia ja avaudutaan jollain palstalla, vaikka kumpikin epäilys on tietenkin ihan päin helevettiä eikä perustu oikein mihinkään. Bändin leirissä nämä vain repeilyttää. Hyvä, jos kaikilla ei oo nastaa eikä kliffaa.

Torjuntaa on ilmennyt lähinnä Suomessa ja Venäjällä.

– Varsinkin Venäjällä. Kun ulkomaalainen tekee raskasta musaa venäjäksi, saa osakseen vihaa ja rakkautta. Uuden levyn Russophobe on vittuilua niille venäläisille, jotka inhoaa meitä, Seppänen nauraa.

Kypckin perustamisesta tulee pian kuluneeksi kymmenen vuotta. Kokoonpano on muuttunut vain kerran, kun alkuperäinen rumpali Hiili Hiilesmaa vaihtui Antti Karihtalaan vuonna 2011.

– Karihtala oli kuulemma fanittanut bändiä ekasta levystä asti, joten ihan sairas mieshän sekin on, Seppänen kiittelee.

Viimeinen viisi vuotta on hitsannut Kypckin lujaksi yksiköksi.

– Tämä on hengeltään hyvin tiivis bändi. On hankala kuvitellakaan, että joku ukko vaihtuis. Sen verran ainutlaatuisia juttuja ja vaikeita tilanteita on koettu kimpassa, ettei kukaan enää säikähtele mistään. Joten snapsia pöytään, punalippua salakoon ja lissää paskaa housuun, Lopakka kaavailee synttäriohjelmaa.

Mutta sitä ennen on aika soittaa. Ensin Suomessa, sitten idempänä.

– Keskitalvella me lähetään Siperiaan kunnon pakkasiin niin kauas ku päästään, kitaristi päättää. – Ja kukaties tullaan vielä takaisinkin.

Ellei Kypckia enää näy, se on päässyt Vladivostokiin.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 8/2016.

Lisää luettavaa