Teksti ja kuva: Toni Keränen
Amorphis kuuntelutti tulevaa Circle-levyään sidosryhmien edustajista ja toimittajista koostuvalle joukolle. Inferno sai muutaman muun kotimaisen median ohella kunnian olla läsnä.
Tomi Joutsenen liittyminen Amorphikseen vuonna 2005 oli selkeä piristysruiske jo hieman leipääntyneen oloiselle ryhmälle. Eclipsen (2006) tuottaman alkuinnostuksen jälkeen huuma ei ole kuitenkaan itselläni jatkunut aivan täydellä voimallaan. Kaikki neljä Joutsenen kanssa tehtyä levyä ovat kiistämättömän laadukkaita, mutta muodostavat päässä tietynlaisen hahmottoman kokonaisuuden. Massasta erottuvia todellisia huippukohtia on kohtalaisen vähän ja myös samantyyppiset ratkaisut sävellyksissä ja soundeissa ovat alkaneet toistua.
Kuuntelua alustaessaan kitaristi Esa Holopainen nosti esille tuottaja Peter Tägtgrenin (Pain, Hypocrisy) merkityksen Circlen kokonaissointiin. Holopaisen mukaan Amorphis on ollut aina vaikea tuotettava. Vaikka levyillä on nimellisesti ollut erilliset tuottajat, niin bändi on aina lopulta päätynyt tuottamaan levyt itse. Nyt Tägtgren on kuulemma ollut tiiviisti mukana tekoprosessissa ja varsinkin kitarat ovat tehneet paluun eturintamaan.
Tällä kertaa kyseessä ei ollut perusteeton mainospuhe. Kitarat hyökkäävät suoraan kurkkuun heti avausbiisistä lähtien. Vaikka koskettimiakin kuullaan yhä runsaasti ja suvantokohtiakin on, niin kokonaisuus on neljään aiempaan levyyn verrattuna vähemmän eteerinen, enemmän ns. in your-face.
Seuraavassa lyhyet kuvaukset kappaleista yhden kuuntelukerran perusteella.
1. Shades Of Gray
Tutuissa arabiasteikkotunnelmissa käynnistyvä kappale etenee death-karjunnan jälkeen puhtaasti laulettuun säkeistöön. Tekee pelin heti selväksi, nyt mukana on räkää ja asennetta.
2. Mission
Alkaa kauniilla kosketinosuudella. Tarttuva säkeistö ja kertosäe. Toisen säkeistön jälkeen tulee iskutuksiin perustuva massiivinen väliosa, jossa on jopa 1980-lukulaisia tunnelmia. Komean kappaleen jälkeen tekee mieli aplodeerata.
3. The Wanderer
Levyn ehdoton kruununjalokivi. Kappale sisältää mykistyttävän hienon kertosäkeen, jonka kohokohtana on yksittäinen, odottamaton pop-nuotti. Se osoittaa, että pienillä jutuilla voidaan tehdä ihmeitä. Lopun transponointi ei ole tehty normaalilla euroviisumetodilla, vaan hienovaraisesti ja tyylikkäästi. Ylevää!
4. Narrow Path
Puupuhaltimella maustetulla introlla alkava folk-henkinen kappale ei tunnu järisyttävän alkukolmikon jälkeen yhtä upealta. Ensimmäisellä kuuntelukerralla vaisuimmaksi esitykseksi jäävä kappale saattaa kuitenkin olla jatkokuuntelun hitaasti nouseva positiivinen yllättäjä, sillä esimerkiksi säkeistön sahauskitaroissa on ainesta. Kitarasooloa olisi voinut tuoda selkeämmin esille.
5. Hopeless Days
Sisältää yksinkertaisen, mutta tehokkaan metallisen riffin. Lyriikoiden perinteestä voimaa ammentavan syrjäytyneen miehen tarina tulee tässä kappaleessa ehkä parhaiten esille, tai ainakin itse kuuntelin seesteisessä säkeistössä sanoja muita kappaleita tarkemmin.
6. Nightbird’s Song
Rauhallista alkua seuraa kunnon death metal -riffi. Myrskyävää menoa varsinkin toiseen säkeistöön tultaessa. Jossain kohti kappaletta havahduin, ettei levyllä vielä tähänkään mennessä ole kuultu aiemmilta levyiltä tuttuja, delay-efektiin perustuvia kitarakuvioita. Kitaristi Tomi Koivusaari tosin korjaa huomiotani myöhemmin. Hopeless Dayssä niitä on, mutta Koivusaarikin myöntää, että kyseiset kaikukudelmat ovat nyt aiempaa pienemmässä osassa.
7. Into the Abyss
Pianolla rakennettu riffi, jota ryhdytään toistamaan myös särökitaroilla. Kerroksittaisella laululla toteutettu säkeistö. Aluksi tasapaksulta tuntuva kertosäe alkaa muuttua tarttuvaksi viimeistään viimeisellä kerralla. Hienoa aavikkomaista kosketinsooloa olisi voinut venyttää vielä pidemmäksikin.
8. Enchanted by the Moon
Hieno arpeggiomainen aloituskuvio, joka käsittääkseni toistuu myös lopussa. Kappale on vahvaa keskitasoa, vaikkei ensikuuntelulla nostatakaan mieleen selkeitä analyysejä.
9. A New Day
Levyn arvon mukainen päätöspala. Säkeistöissä on rakennettu tunnelmallinen laulu raskaiden kitaroiden päälle. Jälleen ylevä kertosäe. Toisen kertosäkee jälkeen tulee ilmava folkhenkinen välisoitto. Lopussa draaman kaareen sopivaa jäähdyttelyä puhaltimilla ja pianolla.
Kuuntelusession jälkeen esitettiin vielä levyn mukana seuraavan DVD:n sisältämä making of dokumentti. Laadukkaasti kuvattu pätkä on keskivertoa bändidokkaria viihdyttävämpi ja sen voisi kuvitella katsovansa toiseenkin kertaan. Ainahan tätä ei voi sanoa tämän kaltaisista tuotoksista. Kokonaisuuden mielenkiintoisinta antia on sanoittaja Pekka Kainulaisen haastattelu. Kun taiteilija Kainulainen tulee avaamaan kotitalonsa ovea sarvipäiseksi eläinhahmoksi muuntuneena, katsoja tietää että jotain jännää on luvassa.
Kaiken kaikkiaan Circle on miellyttävä yllätys bändiltä, jonka tekemiset Holopaisenkin mukaan olivat liukumassa huolestuttavan paljon rutiinimaisen työnteon puolelle. Nyt on jälleen iso vaihde silmässä ja yhtyeen tulevaisuus valoisa.
