Kotimainen sinfonista metallia soittava Amberian Dawn julkaisee uuden Temptation’s Gates -albuminsa 26. kesäkuuta. Kyseessä on ensimmäinen levy uuden laulajan Nicole Willertonin kanssa. Nyt levyltä on julkaistu tuoreena maistiaisena videoineen Unchained-single, jolla Willerton pääsee esittelemään laajaa vokaalispektriään.
”Unchained kertoo sisäisestä kivusta vapautumisesta. Se kuvaa kamppailua pelon ja tuomitsemisen vangiksi jäämisestä. Kappale haastaa taipumuksen alentaa muita pelon tai epävarmuuden vuoksi ja muistuttaa, että olemme kaikki ihmisiä ja meidän täytyy saada olla omia itsejämme. Kappale käsittelee vapauden löytämisen ja omien demonien irtipäästämisen merkitystä”, avaa biisin sanoittanut Willerton.
”Oli innostavaa kirjoittaa kappaletta perinteisen kitarariffin ympärille. Vuosien aikana en ole juuri keskittynyt klassiseen riffivetoiseen lähestymistapaan, mutta tällä kertaa se tuntui täysin oikealta. Kappale on hyvin dynaaminen ja sisältää monia erilaisia elementtejä, mikä haastoi laulajamme monella tasolla. Hän selviytyi siitä vaivattomasti ja teki loistavan suorituksen”, bändin primus motor Tuomas Seppälä kehuu.
”Kappale myös suorastaan vaati maailmanluokan kitarasooloa – ja Emil (Pohjalainen) toimitti sellaisen täydellä itsevarmuudella ja taidolla.”
