Joogamusiikkia, jonka kitarasoolot on äänitetty kuussa? – Mastodon mainostaa tulevaa levyään hämmentävin videoin

23.01.2017

Atlantalaisyhtye Mastodon valmistautuu julkaisemaan seitsemännen pitkäsoittonsa kevään aikana. Vielä tätä kirjoittaessa nimeä saatika virallista julkaisupäivää vailla olevan levyn on tuottanut Brendan O’Brien, jonka kanssa yhtye on työskennellyt aiemminkin Crack the Skye -levyn (2009) parissa.

Yhtye sai levyn äänitykset valmiiksi viime vuoden lopulla ja on nyt aloittanut promorummun kevyen rummuttamisen. Mastodonin virallisella Facebook-sivulla on julkaistu jokaisen bändin jäsenen henkilökohtainen promovideo yhden videon päivätahtiin. Tätä kirjoittaessa ainoastaan kitaristi Bill Kelliher ei ole vielä esiintynyt videolla, mutta hänen vuoronsa tulee varmasti lähipäivinä.

Mastodon viljelee totutusti outoa huumoriaan muun muassa musiikkivideossaan ja sama linja jatkuu promovideoissakin. Brent Hinds kertoo omalla videollaan matkanneensa kuuhun äänittämään kitarasooloja (jetlag on kuulemma melkoinen) ja basisti Troy Sanders kertoo puolestaan valmistautuessaan ammentavansa merijalkaväen oppeja. Ensimmäisessä videossa henkilöllisyytensä salaava mysteerihenkilö puolestaan kertoo yhtyeen äänittäneen musiikkia jonka tahtiin voi muun muassa joogata tai istua paikallaan.

Jep jep.

Lisää luettavaa