Kylesa laittaa bänditoiminnan pakettiin

30.04.2016

Vuodesta 2001 toiminut amerikkalainen pörinähevibändi Kylesa ilmoitti jäävänsä tauolle. Syynä lienee yksinkertaisesti se, että bändillä ei ole juuri nyt mitään annettavaa.

– 15 vuoden tauottoman kiertämisen ja musiikinteon jälkeen olemme päättäneet pitää taukoa. Monet teistä ovat kysyneet milloin tulemme maahanne keikalle, ja se merkitsee meille todella paljon. Kuitenkin, meistä on hyvä ilmoittaa, että meillä ei ole mitään suunnitelmia tehdä keikkoja tai kirjoittaa uutta musiikkia, bändi kertoo.

– Päätimme porukalla jäädä määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Haluamme antaa suuret kiitokset kaikille faneillemme, ystävillemme ja perheillemme saamastamme tuesta. Tämä on ollut melkoinen matka, ja on ollut todella hienoa tavata niin paljon hienoja ihmisiä sen varrella.

Kylesan mahdollisesta paluusta ei siis ole mitään tietoa. Bändin viimeisin levy Exhausting Fire ilmestyi viime vuonna.

Lisää luettavaa