Oliko Morbid Evilsin lähtökohta tuoda vastapainoa Rotten Soundille, vai muodostuiko musiikista tällaista ihan vain sattumalta?
– Visiona oli raskas ja junnaava musiikki, mutta vasta demotukset ja treenit osoittivat tämän oikeaksi suunnaksi. Toki tästä olisi voitu mennä vielä raskaammaksikin, mutta tällaiseksi ilmaisu nyt rakentui, Niinimaa kertoo.
– Minulle tämä toimii vastapainona RS:lle, mutta muilla jäsenillä ei ole tällä hetkellä aktiivisia bändejä. Samalla taidan olla painostavuuden pääasiallinen sponsori, sillä tulen ehdottaneeksi sitä lähes aina uusia juttuja tehdessämme.
Lehdistötiedotteessa kerrotaan, kuinka vihaatte maailmaa ja ihmisyyttä. Tämän perusteella joku saattaisi diagnosoida teidät masentuneiksi. Oletteko te?
– Voisihan tuota miettiä optimistisesti kaikkea hyvää, mitä ihmiset saavat aikaiseksi, mutta se ei istuisi tähän ilmaisuun tai maailmankatsomukseeni. Totta helvetissä ihmiskunnan sekoilu masentaa, mutta en usko depressiopotilaiden kykenevän keikkailemaan ja levyttämään näin nopealla tahdilla.
– Olen sitä mieltä, että valtamediat ja valtiot vaikenevat oikeista ongelmista – lukekaa vaikka ameg.comin tekstit, jotka liittyvät levyllä löyhästi läpikäytävään loppukuvaelmaan. Eli oikeampi diagnoosi taitaisi olla maanis-depressiivinen ja vainoharhainen.
Bändin ura on edennyt nopeaa tahtia. Luuletko, että musiikkia syntyy jatkossakin samalla aikataululla?
– In Hate with the Burning Worldin kanssa tuli suorastaan tiukkaa saada kaikki mahtumaan yhdelle vinyylille, 24 minuuttia per sivu, vaikka sillä on vain kuusi kappaletta… Junnauksessa on se hieno puoli, että kohtien ei sovi vaihtua nopeaan tahtiin. Rotten Soundiin verrattuna ollaan lähes vastakohtaisessa tilanteessa, sillä levyllä on saman verran kappaleita ja riffejä kuin RS:n Species at Warilla, joka on vain kahdeksan minuuttia pitkä.
Haastattelu julkaistu Infernon 2/2015 Sytykkeitä-palstalla.