Vorna julkaisee Ei valoa minua seuraa -albuminsa 4. joulukuuta Inversen kautta. Inferno tarjoaa pirkanmaalaisen pakanametalliyhtyeen kakkoslevyn kuunneltavaksi ilmestymiseensä asti.
Laita albumi soimaan ja lue soittimen alta laulaja Vesa Salovaaran kommentit kappaleista.
Harmaudesta
– Tiivistettynä Ei valo minua seuraa kertoo tarinan matkasta kohti sisäistä eheytymistä. Avauskappaleessa tarinan päähenkilö havahtuu tosiasiaan, että hänen nykyinen elämänsä on vieraannuttanut hänet itsestään, arvoistaan ja intohimoistaan ja tehnyt hänet onnettomaksi. On oltava ulospääsy. Harmaudesta oli ensimmäinen levylle valmistunut ja sille päätynyt kappale. Kompakti, suoraviivainen ja yltiömelodinen veisu, joka toimii oivana jännitteen kohottajana ja lähtölaukauksena kokonaisuudelle.
Jälkemme
– Mihin asti yksilötason elämänmuutos riittää tyydyttämään, jos ongelmat ovat syvällä ihmiskunnan perusrakenteissa? Eipä juuri mihinkään, jos tuohon ajatukseen jää kiinni. Jälkemme edustaa albumin vauhdikkainta turpaanvetoa, melodioita unohtamatta, ja miellyttänee massiivisilla sahausriffeillään ja blastbeateillään vähän tummemmankin metallin ystäviä. Introssa mehevästi resonoivat rummut saavat edelleen aikaan väristyksiä.
Itsetön
– Kokemus omasta voimattomuudesta ja hallinnan menetyksestä voi olla väylä itseinhon ja itsesäälin hallitsemiin syvyyksiin. Itse on vanhoissa suomalaisissa uskomuksissa sielun osa tai minuudesta eroteltavissa oleva varjosielu, jonka ihminen saattaa menettää tai turmella ja tulla vajavaiseksi ja onnettomaksi. Kappaleena Itsetön kulkee mustasta tunnelmasta toiseen satunnaisten toivonpilkahdusten saattelemana, joiden myötä sukelletaan entistäkin syvemmälle. Kenties levyn kitaravetoisin näytös, joskaan ilmaisuarsenaali ei todella ole muiltakaan osin kohdannut juustohöylää. Tästä kappaleesta löytyy kaikkea.
Sieluni varjossa
– Tarinan hahmo hautautuu aatoksiinsa ja päätyy kohtaamisiin ja dialogiin sellaisten mielensä ulottuvuuksien ja itsensä osien kanssa, joihin hän mieluummin olisi kajoamatta. Tämä on kuitenkin sekä väistämätöntä että välttämätöntä. Sieluni varjossa on kaikkiaan hyvin polveileva ja kokeilullinenkin kappale, joka etenee alun akustisemmista tunnelmoinneista tarttuviin riffittelyihin, komeisiin kertosäkeisiin, riivaaviin hidasteluihin ja murskaaviin tykityksiin.
Vaipunut
– Metsät ja järvenrannat edustanevat suomalaisille tyypillisesti rauhaa, hiljaisuutta ja tietynlaista pakopaikkaa, jossa hengähtää, kerätä ajatuksia. Vaipunut kääntää osaltaan tarinan kulun kohti toiveikkaampia vesiä ja sen voi nähdä myös alkusoittona Yksin-kappaleelle, joka jatkaa samoista lähtökohdista. Musiikillisesti Vaipunut poikkeaa selvästi kaikesta tähänastisesta materiaalistamme kevyempine tunnelmineen sekä puhtaine lauluineen. Kappale päätyi levylle viimeisenä ollessaan lopullisesti valmis vasta miksausviikolla ja on itse asiassa ensimmäinen laatuaan, jonka kohdalla saimme merkitä säveltäjäksi aivan koko yhtyeen. Lunasti lopulta paikkansa yhtenä kollektiivisista suosikeistamme ja tuo raikasta vaihtelua kokonaisuuteen.
Yksin
– Maailma ympäriltä on kaikonnut, mieli murtautunut kahleistaan ja sinut vanhojen varjojensa kanssa. Olet viimein aidosti yksin, irti kaikesta ja valmis yrittämään takaisin pintaan määrittelemään itsesi uudelleen. Kappaleesta tehty musiikkivideo noudattelee ja täydentää sanoitusten tarinaa. Myös Yksin on aiempaan tuotantoomme nähden sävellyksellisesti melko epätyypillinen kappale, joka laajentaa ilmaisuamme uusiin suuntiin. Härskisti seesteisimmissäkin kohdissa käytetyt kärinävokaalit luovat mielenkiintoista kontrastia, joka kierolla tavalla myös toimii.
Hiljaiset rainiot
– Hiljainen raunio on tässä metafora sisältä rikkinäiselle ihmiselle, joka kuitenkin ulkopuolisen näkökulmasta näyttää voivan hyvin. Mikään voi tuskin koskaan täysin parantaa ihmisen itselleen aiheuttamaa vahinkoa eikä menetettyjä päiviä saa takaisin, mutta monesti voi olla toivoa paremmasta. Viimekädessä kestävän ratkaisun avaimet ovat yksin meillä itsellämme emmekä saisi antaa ulkopuolelta tulevien paineiden tai tekijöiden määrittää liiaksi valitsemiamme polkuja. Kappale summaa omalla tavallaan tarinan teemoja. Hiljaiset rauniot tarjoilee Vornan isointa ja eeppisintä soundia koskaan ja on niin ikään itseoikeutetusti ansainnut paikkansa levyn saattajana viimeiselle matkalleen.