#101: Neurosis – Vapaa ajasta ja tilasta

Vuonna 1985 perustettu Neurosis on yritetty lokeroida monella tavalla. Sen antia on kutsuttu hardcoreksi, sludgeksi ja postrockiksi, mutta yhtyeen nokkamies Steve von Till sanoo tekevänsä vain musiikkia jota haluaa itse kuunnella.

Teksti: Aki Nuopponen

Neurosis on aina ollut melko verkkainen ja jopa salaperäinen bändi. Silti kahden tuoreimman albumin julkaisuväli venyi yllättävän pitkäksi. Given to the Risingin (2007) jälkeen yhtye on aina välillä nostanut päätään lyhyiden kiertueiden, festariesiintymisten ja sooloalbumien muodossa. Kitaristi-laulaja Steve von Till ei ole asioita sisältäpäin katsoessaan osannut ajatella asiaa niin, että aikaa bändin yhdennentoista albumin, Honor Found in Decayn, synnyttämiseen olisi kulunut epätavallisen paljon.

– Aika on omituinen ilmiö. Juuri nyt tämä aikaväli ei todellakaan tunnu viideltä vuodelta! Neurosisin paras puoli on, että bändi ei ole meille elinehto. Kukaan meistä ei tee elantoaan tällä bändillä. Voimme julkaista levyjä kun haluamme tai tehdä keikkoja halutessamme, mutta meidän ei ole pakko. Näin musiikkimme on säilyttänyt omaehtoisuutensa. Jokainen albumimme on erittäin tärkeä osa elämiämme.

Steve korostaa Neurosisin itsenäisyyttä ja omaehtoisuutta, eikä tämä ole ihme. Vaikka Neurosis on kokenut urallaan valtavan evoluution aina Souls at Zeron, Through Silver in Bloodin ja A Sun that Never Setsin kaltaisten klassikkoalbumien läpi nykypäivään, se jokin on säilynyt aina ennallaan. Se jokin, jota joku voi kutsua vaikkapa tinkimättömyydeksi, tai vielä pidemmälle vietynä sieluksi.

Neurosisista ei ole koskaan kasvanut sitä maailman suurinta ja tunnetuinta metallibändiä. Ei. Kyse on ollut jostain kauaskantoisemmasta, ja Neurosis on tullut tunnetuksi orkesterina, joka ei kerta kaikkiaan anna periksi ja pitää kiinni ytimestään. Juuri tämä seikka on kasvattanut bändille sitäkin uskollisemman kuulijakunnan ja valtavan arvostuksen ympäri maailman.

– Periaatteemme on aina ollut sama. Sävellämme sellaista musiikkia, jota itse haluamme kuunnella, ja teemme sen niin syvällä intohimolla, etten rehellisesti sanottuna voi sanoa kykeneväni kuuntelemaan kaikkia levyjämme, koska ne heijastelevat liian kitkeriä asioita elämässäni. Jos olisimme koskaan tehneet kompromisseja muiden odotusten tai ulkopuolisten vaikuttajien takia, se olisi tuhonnut puhtaan koskemattomuuden.

Lue koko juttu Infernon numerosta 9/2012 (#101).