#99 pääarvio: Witchcraft – Legend

22.08.2012

 
Witchcraft
Legend
Nuclear Blast

Länsinaapurimme Örebrosta tuleva Witchcraft on vastannut kolmella aiemmalla levyllään pienoiseksi muodiksi nousseen uusvanhan hard rockin komeimpiin kuuluvista sävelistä. Edeltävä Alchemist-kiekko nosti bändin kertariffillä alan mestaruussarjaan, ja jatkoa tuolle kokonaiset viisi vuotta sitten ilmaantuneelle teokselle on odotettu trumpettilahkeet lepattaen.

Sitten viime kuuleman on vaihdettu puolet bändistä. Liekö sitten tämän vaiko vain pääjehu Magnus Pelanderin laajempien mielenliikkeiden ansiota, mutta Witchcraft palaa asiaan yllättävänkin monipuolisella albumilla.

Jos bändin on voinut aiemmin naulita edes mitenkuten tuomiotaululle, nyt tämän tulkinnan kanssa alkaa olla tosissaan hankalaa. Tokihan Black Sabbathin ja seuralaisten perimä erottuu, ajoittain tujustikin, mutta kakku jaetaan nyt aiempaa laajemman vaikutekatraan kesken. Zeppelin ja 70-lukulainen psykeproge kuuluvat siinä missä Thin Lizzy ja Yhdysvaltain syvän etelän rokkikin.

Onhan näitä yhtyeitä, jotka osaavat vääntää vanhuuttaan mustuneista nuoteista tuoreenkuuloisia sointuja, mutta Witchcraftin toimissa on jotain poikkeuksellisen imevää. Täyteläisesti alusta loppuun soiva Legend kuulostaa siltä kuin Ruotsin poika olisi keksinyt edes pyörän pultit uudelleen.

Vaikka koko 50-minuuttisen älppärin biisit ovat kovia, sanoituksia myöten, tunnustusta on jaettava myös tuotantopolitiikalle. On se Jens Bogren vaan hurja kaveri, vaikka tuntuu häsläävän joka hiivatin raossa. Tällainen balanssi perinnekylläisen ja modernin soundin kesken ei synny tuosta vain. Sen eteen täytyy todella oivaltaa, ja Bogrenin työ tukee Witchcraftin pyrkimyksiä jotakuinkin täydellisesti.

Kaiken sanotun jälkeen ei voi kuin harpata ”jos maailmassa olisi oikeutta” -tyyppisten ajatelmien pariin ja todeta, että kun esimerkiksi Australian retroiluryhmä Wolfmother menestyy kuten menestyy, olisi suotavaa että Ruotsin tuplaveekin saisi ansaitsemansa huomion. Tämä levy ja tuore Nuclear Blast -sopimus takataskussa siihen on kenties jopa mahdollisuuksia.

Teksti: Matti Riekki

Lisää luettavaa