Portugalilainen Analepsy ei ole ehtinyt tehdä vajaassa vuosikymmenessä kuin pari täyspitkää, mutta yhtyeen brutaali osaaminen on kokeneen veteraanibändin tasolla. Erityisesti Quiescence-levy herättää huomiota armottoman raskaalla mutta selkeällä tuotannollaan. Soundi hakee tämän kokoluokan bändien joukossa vertaistaan, sillä jälki on todella tuhtia, lyijyistä ja muhkeaa.
A-luokan osaamista löytyy myös soittajilta ja mutakurkulta, sillä tämä brutalointi ei ole mitään yksioikoista neppailua tai perusriffien sahailua. Raskaisiin demppauskohtiin on upotettu äkkivääriä huiluääniä sekä kiehtovia yksityiskohtia, joiden bongailu on slam-hommissa ehdottomasti osa viehätystä. Murhaavasti vedetty örinälaulu edustaa niin ikään alan parempaa johtotasoa.
On innostavaa, miten nelikko on saanut kasaan sekä tarttuvia liidejä että teknistä murtamista ja ennen kaikkea sitä brutaaliutta. Näin siitäkin huolimatta, että alkuperäiskokoonpanosta on jäljellä enää kitaristi Marco Martins muiden ollessa huomattavasti uudempia soittajia.
Jos Analepsyn osaamisen taso on jo nyt näin hyvällä mallilla, en malta odottaa, miten yhtye kehittyy lähivuosien aikana. Maukas julkaisu kaiken kaikkiaan.