Industrialhenkistä vaihtoehtometallia ja djentiä yhdistelevä Kilt. on suoraviivaistunut: paino on siirtynyt päällekäyvästi groovaavien säkeistöjen ja kierojen mutta suloisten kertosäkeiden kontrastiin, riitasointuja ja rytmisiä nyansseja unohtamatta. Jos kakkoslevy Reversal luotasi tulevaa maailmanloppua, Momentumilla kuuluvat nykyisyyden konfliktit ja niistä johtuva mielipaha.
Levyn soundi on jämäkkä ja selkeä, vaikka kitaroiden yksikielinen möyryntä ja tykittävä rummutus vievätkin pääosan. Kolme ensimmäistä kappaletta antaa levylle raivokkaan alun, jonka jälkeen koukkujen taso putoaa. Kaavamaisuus tekee kappaleista jossain määrin toistensa kopioita ja vaarantaa omaleimaisuuden: aina Kornin ja Meshuggahin risteymältä kuulostanut yhtye kuulostaa siltä nyt enemmän kuin koskaan. Aiempaa välittömämpi materiaali ei riitä ylläpitämään momentumia. Levyn lopussa esiin työntyy eeppisempiä sävyjä, jotka jäävät pastellinvärisiksi.
Ajoittain ilmaisu on kuitenkin epäsuorempaa. Lyriikoiden kirouksia vilisevä, naiivikin suorasanaisuus ilmaistaan käheiden huutojen lisäksi lausahtelevasti leikittelevillä laulumelodioilla, joihin kiteytyy maailman mielettömyyttä ironisoivaa katkeransuloisuutta. Riffeissäkin välähtelee tätä heijastelevaa optimismia. Vaikka lauluäänen ohuus laimentaa vaikutusta, rohkea ilottelu tuo vaihtelua, joka edustaa yhtyeelle luonteenomaista oveluutta. Toisaalta totutut trip hop -kokeilut jäävät irrallisiksi, tahtilajitemput tuntuvat osin pakotetuilta eikä hämyisyyttä tahdo löytyä lainkaan.
Levy on terapeuttinen purkaus, joka jää muutamia voimanväristyksiä lukuun ottamatta sekundalaatuiseksi. Toivottavasti yhtye ei päästä jatkossa itseään yhtä helpolla vaan on halukas löytämään uudestaan sen mystisyyden, dynaamisuuden ja kunnianhimon, joka teki siitä yhden Suomen kiinnostavimmista bändeistä 2010-luvun alussa.