Musiikki on hienoimmillaan matka tajunnan tuolle puolen – tilaan, jossa tiimalasin santa haihtuu tomuksi ja kotisohva muuntuu galaktiseksi levitaatiovälineeksi. Mieli karistaa maallisuuden kahleet. Sanat sulavat säveliksi, sävelet sanoiksi. Fysiikan lait menettävät merkityksensä, ja kuulijasta tulee yhtä korvakäytäviin valuvan maailman kanssa. Se, millainen sielunmaisema eteen piirtyy, riippuu kuulijan omasta kokemushistoriasta ja mielikuvituksesta.
Tämän Sleep of Monsters taitaa. Sen levyt ovat tutkimusmatkoja ihmismielen ja menneiden aikojen hämärimmille kujille, joilla viini virtaa, sulkakynä maalaa nahkakantiseen kirjaan salaisia viisauksia ja paratiisin käärme lipoo viekkaana kieltään. Omena ei ole koskaan vain omena.
Yhtyeen kolmas albumi ΓΓΓ sinkoaa vastaanottajan syvälle antiikin Kreikkaan, joka uhkuu dekadenssia, mystisyyttä ja seireenimäistä viehkoa. Sen elämänpiiri on rosoinen mutta kaunis, synkkä mutta toiveikas, melankolinen mutta mukaansatempaava. Se on kuin muinaisesta loistosta muistuttava temppeli, jonka pylväät seisovat yhä pystyssä ylväinä mutta rapistuneina – raunioiden ympäröimänä, imperiumien nousut ja tuhot todistaneina, sivistyksen ja rappion heijastumina.
Levyn saatekirjeessä sen musiikkityyliä kuvaillaan genrerajoja venyttäväksi adult occult rockiksi. Salatieteen kanssa flirttailevat tekstit, monipuolinen kappalevalikoima ja Hiili Hiilesmaan kuohkea tuotanto herättävät kieltämättä tällaisia mielleyhtymiä. Yhtä lailla voidaan puhua goottirockista, jossa on aimo satsi salaperäisyyttä ja vivahteita Välimeren seudun melodiamaailmasta. Vaan mitäpä väliä lokeroinneista – etenkin, kun kyse on musiikista, joka ei ole yhdestä muotista väännettyä.
Levyn ansiokkain elementti on sen mystinen aura, jollaista lienee mahdoton saada aikaan ilman alkemiaa tai muita hämärähommia. Solisti Ike Vilin tekstit haastavat jälleen sivistyneemmän kuulijan kuorimaan sipulin kerros kerrokselta ja poimimaan erilaiset historia- ja kirjallisuusviittaukset rocklyriikan seasta. Kultamunan löytäminen saa varmasti hihkaisemaan onnesta, mutta keskeisintä on sana- ja sävelkudelmien saumaton liitto, jonka liimana toimivat simppelit ja tarttuvat laulumelodiat.
Teos käy onnistunutta dialogia menneen ja nykyisyyden kanssa. Ensimmäinen single Black Blacker than Black edustaa perinteisempää, raskaampaa ja suoraviivaisempaa osastoa, jossa mennään suoraan asiaan eikä poiketa polulta. Toinen single Mother of Phantoms tanssahtelee flamencomaisissa tunnelmissa, jotka raottavat historian utuisia verhoja.
Tarja Leskisen, Hanna Wendelinin ja Nelli Saarikosken tulkitsema Melinoe tiputtaa kuulijan keskelle muinaista messua, joka räjähtää raskaaksi rockiksi. Turkkilaisvivahteinen Alexandria on selvästi sukua Tuonela-aikakauden (1999) Amorphisille, eikä kurkkulaululla höystetty The Singerkään ole melodisesti kovin kaukana sieltä. Päätösraita Ivory and Horn taas yhdistää ansiokkaasti kansanmusiikkihenkisiä jousimelodioita, moniäänistä laulua, slovarielementtejä, akustista kitaraa ja lyijynraskasta doomia. Se suorastaan harppoo menneen ja modernin välillä.
Neljän solistin, kolmen kitaristin – Sami Hassisen, Uula Korhosen ja Jarkko Hassisen –, rumpali Pätkä Rantalan, basisti Ande Kiisken ja kosketinsoittaja Janne Immosen muodostama jättikokoonpano on onnistunut jälleen luomaan hienon albumin, jolla ei ole heikkoa hetkeä. Kappaleet ovat taitavasti rakennettuja, huolella sovitettuja ja tunteikkaasti esitettyjä.
Ansioistaan huolimatta ΓΓΓ ei ole yhtä iskevä kuin mestarillinen debyytti Produces Reason (2013) tai II: Poison Garden (2016), jolle levy tarjoaa luontevaa jatkoa. Kolmannelta albumilta puuttuvat todelliset ässät, jollaisia etenkin debyytti suorastaan pursusi.
Odotan innolla, millaiseen maailmaan Sleep of Monsters liidättää kuulijan seuraavaksi.