Aikuistunut menokone – arviossa At the Gates

Julkaistu Infernossa 7/2021.

04.10.2021
AT THE GATES
The Nightmare of Being
CENTURY MEDIA

Genrepioneerius, miehistönvaihdokset, telakkatauko ja uudelleensyntymä. Siinä on yhdelle musiikkiyhtyeelle kerrakseen, joten kasvuprosessin luulisikin jo kuuluvan lopputuotoksissa. At the Gatesin kaltaisen menokoneen kohdalla aikuistumisen nielee kuin kalanmaksaöljyn, irvistellen. Mutta kaipa se pitkässä juoksussa tekee hyvää.

Seitsemäs levynsä esittelee bändin ilmeen monipuolisimmillaan. Saksofonisuvantoja kuullaan, akustisia kitaroita näpytellään pikkunätein melodiakuluin. Omintakeisen rähinäsoundin omaava Tompa Lindberg ei sentään luikauttele puhtaita lauluja, vaan punakutri maustaa säkeitään kuin kertojaääni ikään. Sitten kun huudetaan, tutun ahdas kähinä on tallella.

Vaikka levyn kappaleet ovat monin paikoin taiten sävellettyjä, ne kuulostavat usein kuin toiselle bändille tehdyiltä. Mikä pahinta, välistä AtG aikuisrokkaa kuin maanmiehensä Opeth nykyisellään. Kun nasta vihdoin päätetään polkaista lautaan, kuten Touched by the White Hands of Deathillä, pää luurien alla alkaa nyökyttää hyväksyvän huojentuneesti. Jos vain göteborgilaiset olisivat tohtineet pistää pihalle rehellisen tappolevyn.

Nostetaan toki bändille pipoa siitä, etteivät he ole vieläkään tehneet samaa albumia kahdesti. Ensi kerralla sitten sirkkelit kouraan, eikös juu?

Lisää luettavaa