Yhdysvaltain Denveristä kantautuu kuolometallisia ääniä. Kakkospitkäsoitto Starspawn ei ole death metalia sieltä helpoimmin lähestyttävästä päästä. Levyn avauskappale Vitrification of Blood (Part I) yltää päälle kolmentoista minuutin mittaan ja antaa osviittaa, mistä levyssä on kysymys: hieman epätavallisesta kuolosta, josta on aluksi haastavaa päästä selville.
Soundimaailma on turhan tunkkainen, mikä tekee hyvistäkin jutuista ja jujuista vaikeasti tavoitettavia ja latistaa soiton voimaa. Itse musiikkikin on tosin aika arvoituksellista. Kappaleissa on paljon osia ja vaihtelua, ja bändi osaa selkeästi soittaa hyvin ja monipuolisesti. Levyllä on erilaisia akustisia kohtia ja muita mukavia suvantoja, mutta kokonaisuus on liian sillisalaattimainen.
Starspawn sivakoi linjattomuuden ja oman linjan löytämisen epämääräisessä välimaastossa, mutta horjahtaa suohon. Blood Incantation ei tiedä, että vain Mika Myllylä pääsee sieltä hiihtäen pois ja vajoaa armotta monien ideoidensa hetteikköön.
Tämä ei ole missään nimessä läpimätä levy, mutta ainekset selvästi parempaan ovat kuultavissa. Tuhnusoundit ja levoton sekoilu toimivat joissain olosuhteissa, mutta eivät tällä kertaa.