Ansiokkaasti ryskäävää, edelleen kuranttia tavaraa – arviossa Koldbornin uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 7/2021.

KOLDBORN
First Enslavement
EMANZIPATION

Tanskalaisbändin vuoden 2002 debyyttialbumi on edelleen kuranttia tavaraa, joskaan sen erikoislaatuisuus ei ole tässä ajassa ehdottoman ilmeistä. Bändin kipakasti mätkivä kuolometalli ryskää kuitenkin sen verran ansiokkaasti, että uudelleenjulkaisu on ihan mielekäs operaatio.

Yhtye mäiskii lievästi thrashinkatkuista skandidödöä vallan monipuolisesti. Reippaasta vauhdista heilautetaan välillä topakan hammer blastin puolelle, mutta tämän tästä kuullaan myös todella muhevasti jyrääviä matelukohtia. Sunlightiin viittaava soundimaailma ja Martin Leth Andersenin ronski ärjyntä aiheuttavat jonkinasteisia mielleyhtymiä (enimmäkseen Nicke Anderssonin jälkeisen) Entombedin räimintään, ja ihan hyvässä mielessä. Ahnaasti eteenpäin pyrkivästä soitosta löytyy groovea ja asennetta. Onpa tätä myöhempään Carcassiinkin verrattu, ja hyvällä tahdolla vastaavaa musiikillista rikkautta on kieltämättä aistittavissa.

Pelkällä rytinällä Koldborn ei hommaansa hoitele, vaikka se on selkeästi villakoiran ydin. Pientä kuorrutusta tulee ansiokkaan melodisesta kitaratyöskentelystä ja parilla raidalla laulavasta neidosta. Vaihtelua on muutenkin mukavasti, vaikka progeilusta pysytään erossa.

First Enslavement on oikein mainio pläjäys, ja jos levyn olisi kuullut sen ilmestyessä, pieni klassikkostatuskin olisi saattanut siunaantua.