Ansiot ja heikkoudet ovat edelleen samat – arviossa Moonspellin uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 7/2020.

Moonspell
The Butterfly Effect
Napalm

Portugalilainen goottiveteraani Moonspell eksyi neljännellä albumillaan selkeästi kokeellisemmille vesille. Vakiotuottaja Waldemar Sorychta sai väistyä Andy Reillyn tieltä, ja kotoisa Woodhouse vaihtui lontoolaiseen Trident II -studioon. Tarve uudistua oli siis kova.

Kehitystä ilmeni jo edellisellä levyllä Sin/Pecadolla (1998), jolla esiteltiin hieman uudenlaista, avarampaa äänimaisemaa ja abstraktimpia lyriikoita. The Butterfly Effectillä Moonspell syleili post-modernismia täydellä sydämellä ja pyrki näyttämään maailman sellaisena kuin se uuden vuosituhannen kynnyksellä oli. Perinteiseen goottimetallisoundiin lisättiin mausteita muun muassa trip hopista ja industrialista.

Napalm Records on päättänyt julkaista levyn uudelleen uusitulla kansitaiteella ja päivitetyllä bookletillä. Itse äänitteen kanssa ei ole harrastettu sen kummempaa revisionismia, ja miksipä pitäisikään, kun äänimaisema pelaa tänäkin päivänä.

The Butterfly Effectin ansiot ja heikkoudet ovat edelleen samat. Kyseessä lienee yhtyeen seikkailullisin levy, jossa on hyvät ja huonot puolensa. Tyylillinen rönsyily tuottaa parhaimmillaan varsin nerokkaita oivalluksia, kuten esimerkiksi tunnelmallista yökerhojatsia ja eeppistä goottirockia yhdistelevä Can’t Bee osoittaa, mutta myös nipun melko unohdettavia sävellyksiä.

Kyseessä ei ole missään nimessä huono levy, harmillisen epätasainen kylläkin. Vai reflektoiko pirstaloituneisuus juuri fragmentoitunutta aikaamme?