Ärhäkkä vanhus – arviossa Discharge

Levyarvio julkaistu Infernossa 4/2016.

Kuva: Denis Charmot

Discharge
End of Days

Nuclear Blast
3_5_kirvesta

Säästeliäästi täyspitkiä julkaissut Discharge ei ole koskaan päässyt lähellekään vuonna 1982 ilmestyneen esikoisalbuminsa Hear Nothing See Nothing Say Nothingin äärimmäistä intensiivisyyttä. Miehistöä on pistetty vuosikymmenten aikana uusiksi joka instrumentin kohdalla, ja tyyliäkin on viilattu monen muun aikalaisen lailla nykyaikaisempaan ja metallisempaan suuntaan.

Tällä vuosituhannella hitaasti mutta varmasti uutta tulemista tehnyt d-beatin synonyymi on soitannollisesti ja tuotannollisesti jämäkkä tapaus. End of Daysin pieksennässä on tuttuja kaikuja jopa bändin uran alkuajoilta, vaikka kappaleet sisältävätkin enemmän metallia kuin puhdasveristä hardcorea. Tästä voinee kiittää kolmea kielisoitinten varresta löytyvää alkuperäisjäsentä, joiden selkeä musiikillinen visio on palauttanut bändin oikeanlaiseen ruotuun 90-luvun harhailujen jälkeen.

Niin vauhdikas, ärhäkän oloinen ja päällekäyvän ytimekäs kuin albumi onkin, alkutuntemuksia jäytää väkisin ajatus, että aggressiivisuudesta ja intensiteetistä puuttuva viimeinen rutistus on yritetty korvata moderneilla konsteilla ja metallipitoisuutta lisäämällä. Riittävällä toistolla kuunnellut 15 biisiä työntävät kuitenkin moiset ajatukset sen verran kauas taka-alalle, että levystä jää neutraalin sijasta positiivinen kuva.