Norjalainen Olve Eikemo eli Abbath Doom Occulta nousi underground-tähteyteen legendaarisesta Immortalista. Bändin ura päättyi Abbathin ja sen toisen ydinhahmon Demonazin kiistoihin, joita puitiin oikeudessa saakka. Kuka saa käyttää bändin nimeä ja niin edelleen.
Immortal teki vuonna 2018 yllättäen paluun lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen julkaisten Northern Chaos Gods -nimisen levyn ilman Abbathia. Kiistoihin oli siis saatu jonkinlainen päätös. Kaksikkoa tuskin silti enää samassa kokoonpanossa nähdään.
Abbath ei jäänyt Immortalin jälkeen lepäämään laakereillaan vaan perusti omalla nimellään bändin, jonka kokoonpano on nyt sama kuin edellisellä Outstriderlevyllä (2019). Muun muassa Before the Dawnissa soittanut Ukri Suvilehto paukuttelee levyn kannut. Bändissä ovat jälleen myös basisti Mia Wallace – joka soittaa kuitenkin vain neljällä biisillä Abbathin hoitaessa loput – ja hieman tuntemattomampi kitaristi Ole André Farstad.
Abbath on oman elämänsä rokkitähti. Mies päätyi loppuvuoden 2019 surullisenkuuluisan Argentiinankeikan jälkimainingeissa katkolle, ja samoihin aikoihin Wallace sai bändistä monoa ja lähti niin ikään katkaisuhoitoon. Fanien kuvaamilta videoilta voi todistaa umpijurrisen Abbathin toilailua lavalla ja sen ulkopuolella. Vähän niin kuin Norjan Azazel! Eikä tämä sekoilu ollut mitenkään ainutkertaista. Eri sekavuustiloissa olevan Abbathin on todistettu sössöttävän milloin mitäkin ja vaikka missä. Hauska mies – mutta onhan hänessä melko paljon klassista surullisen klovnin hahmoa.
On vaikea sanoa, sävelsikö Abbath uuden levyn selvistelykautensa aikana, mutta ainakin se on black metalin Lemmyltä tähän asti parasta kamaa. Jopa levyllä kuultava Metallica-laina Trapped Under Ice on oikein passeli veto, vaikka sekin on vedetty Motörheadmuotin läpi. Bömbersiä.
Yhtyeen kolmas albumi Dread Reaver on rakennettu selkeistä elementeistä, taatusti Abbathin oman elämän ääniraidasta, johon on otettu isot palaset black- ja heavy metalia ja heitetty sekaan pari tuopillista hard rockia. Motörhead ja NWOBHM kuuluvat ehkä selkeimmin.
Tuotantoon on haettu paitsi edellä mainittua brittilegendaa myös KISSiä, Manowaria ja Bathorya. Tästä puolesta on pitänyt huolen Faith No Moren ja Rob Halfordin masteroijamies Maor Appelbaum. Levy kuulostaa komealta. Soundit ovat syvät ja eläväiset.
Levyn ensimmäinen sinkkubiisi Dream Cull oli ymmärrettävä valinta. Se on ehdoton hitti, joka kiteyttää koko levyn täydellisesti. Siinä hevi kohtaa Motörheadin ja jääkylmän black metalin. Mahtava biisi, ehkä jopa tuleva klassikko.
Taitavat ihmiset kykenevät kopioimaan idoleitaan niin luontevasti, että lopputuloksena syntyy jotain ikiomaa. Abbath on tästä hyvä esimerkki. Dread Reaver on erinomainen levy, joka luottaa jo ennestään tuttuihin ja toimiviin ratkaisuihin.
Ei Abbathia kehtaa plagioijaksi syyttää, mutta ei tässä lopulta ihan hirveästi omaa ole. Abbath on showmies, joten musiikkinsakin pitää olla massoja viihdyttävää. Mikäpä siinä, jos levy toimii näin hyvin.