Takaraivossani elää pinttynyt käsitys eteläamerikkalaisen metallin eksoottisesta otteesta ja keskimääräistä käppäisemmistä soundeista. Chileläisen Sadismin kohdalla tajuaa mielikuviensa takapajuisuuden. Emme tosiaan elä enää vuotta 1988.
Death metal -veteraanin kahdeksas albumi sisältää julmanhurmeista kuoloa, jossa elää erityisen vahvasti Morbid Angelin vaikutus.
Meno on vakaata, ja erityisesti riffiosastolle on kuorittu kermat päältä – tikkaus on vakuuttavaa. Lisäkrediittejä jaettakoon Ricardo Robertsin miehekkäästä murinasta.
Meno tasapäistyy vähän loppua kohden, mutta death metal -fanaatikoille viime vuoden puolella ilmestynyt Ethereal Dead Cult pitäisi olla loppuun saakka silkkaa nannaa.