Ei ihan lunasta odotuksia – arviossa Dark Sarah

Julkaistu Infernossa 8/2020.

Dark Sarah
Grim
Napalm

Amberian Dawnin entisenä laulajana tunnetun Heidi Parviaisen luotsaama Dark Sarah jatkaa saagaansa elokuvallisen sinfoniametallin parissa. Yhtyeen neljäs pitkäsoitto on edellisten levyjen tapaan ajoittaisilla dialogeilla ja vierailevilla laulajilla sävytetty konseptialbumi.

Fantasiasta ammentava kappalemateriaali on jälleen mukavan monipuolista pauhuineen, draamankaarineen ja Parviaisen kirkkaine laulusuorituksineen. Tunnelmat vaihtelevat kauneuden, hämäryyden ja ilkikurisuuden välillä kuin hyvässä teatteri- tai elokuvaesityksessä. Siksi onkin outoa, etteivät kappaleet aiheuta suurempia värinöitä. Huippuhetkiä ei tarjoilla samassa mitassa kuin yhtyeen viime albumilla The Golden Mothilla (2018).

Reippaammalla tarraavuuskertoimella levyn käynnistävien The Chosen Onen ja Illuminaten jälkeen biisien teho laskee harmittavasti. Pääasiallinen syy tähän ovat liian yksioikoisesti ja eriskummallisesti piehtaroivat sävelratkaisut, joita kierrätetään turhan pitkään. Myös vierailevien laulajien, JP Leppäluodon ja Jasse Jatalan, suoritukset jäävät valitettavan etäisiksi. Albumin loppupään jylhä The Devil’s Peak ja maukkaasti soljuva elektropläjäys The Dark Throne onnistuvat onneksi nostamaan tasoa jonkin verran.

Kritiikistä huolimatta levy ei ole huono, vaan vähintäänkin keskiverto tapaus. Parviaisen ja kumppanien kilometreihin ja meriitteihin nähden odotin kuitenkin enemmän.