Paradise Lost
Symphony for the Lost
Century Media
Paradise Lostista ei ole muovautunut kilometreistään huolimatta hyvää liveyhtyettä. Tämäkään julkaisu ei muuta mielipidettäni, ei vaikka soittopaikkana on komea Roman Theatre Plovdivissa, Bulgariassa. Näytön paikka siis? Ei, Symphony for the Lost on tilkettä levytyssopimukseen.
Kahdesta erillisestä, orkesterilla ja ilman soitetusta setistä koostuva dvd esittelee Parrun ensi kertaa kokonaisen orkesterin ja kuoron edessä. Sinänsä jyhkeä ratkaisu, mutta orkestraatiosovitukset painavat paikoin volyymissä yhtyeen päälle ja äänimaailma on kovin täynnä.
Gothicilla homma toimiikin sitten, noh, täydellisesti. Sillä yhtyeen keikkailun heikoin lenkki Nick Holmeskin on parhaimmillaan, kun örinä lähtee entiseen malliin. Orkesterin pauhu korostaa katedraalinkokoista kappaletta. Muutoin Holmesin laulaminen on kovin pakotettua, ja korkeampien nuottien kohdilla saa taas jännittää, tippuuko aita vai loikataanko yli. Se ei oikein vastaa nautinnollista audiovisuaalista kokemusta.
Simppelisti valaistu, kumman kirkasvaloinen keikka soitetaan patsastellen. Edes Holmes ei juuri irtoa tontiltaan, viskaa vain joskus pullonkorkin lavan sivuun. Siinä teille rockelkeitä. Eipä tässä kukkoiluakaan kaipaisi, mutta näin kokeneen ryhmän otteissa toivoisi todistavan rahtusen vapautuneisuutta.
Kaksi kirvestä hienoista biiseistä, vaikkakin Say Just Wordsin ja Erasedin voisi jo pikkuhiljaa unohtaa biisilistasta.