Ei pomppaa korvaan huonolla, muttei erityisen hyvälläkään tavalla – arviossa Tav

Julkaistu Infernossa 8/2020.

TAV
I
VÁN

Tavin taustojen yllä leijuu mysteerin huntu, mikä sopii yhtyeen tummaharsoisesti maalailevan debyytin musiikkiin. Genrellisesti ollaan periaatteessa post-rockin alueella, tunnelman ja vauhdin puolesta taas lähempänä doomia. Puhtaat laulusuoritukset muistuttavat myöhäisempien aikojen Anatheman tunnelmarockista, ja pakkaa sekoitetaan vielä harvakseltaan käytetyillä kitarasahauksilla ja temporyöpähdyksillä, jotka ovat silkkaa black metalia.

Pitkiin biiseihin mahtuvat kaikki mainitut elementit, ja taidolla sovitettuna mikään osuus ei pomppaa huonolla tavalla korvaan. Vaan eipä pomppaa erityisen hyvälläkään. Kappaleet soljuvat läpi sujuvasti ja kuuntelukokemus on kauttaaltaan miellyttävä, mutta esityksiä ei tahdo erottaa toisistaan saati muistaa jälkeenpäin.

Albumi on kivaa tavaraa niihin pimeneviin syysiltoihin, kun ei halua musiikin vievän liikaa huomiota.