Ei yhtään varsinaista hutia – arviossa Lacrimas Profundere

Julkaistu Infernossa 6/2019.

09.10.2019
Lacrimas Profundere
Bleeding the Stars
Steamhammer/Oblivion

Pitkäikäiset kyyneltenvuodattajat Saksanmaalta ovat valmistelleet uransa kahdennentoista kiekon. Tällä kertaa mukana on myös tuoretta verta, sillä yhtyeen uutena solistina kuullaan nuorta Julian Larrea. 

Bleeding the Stars sisältää täysiveristä goottimeininkiä, jossa kuullaan yhtä aikaa sekä popahtavia että doomahtavia vivahteita. Yhtyeen ulosannissa vallitsee täten hyvä tasapaino: dramatiikkaa riittää ja koukuissa on mukavasti metallia, mutta aneemisimmat kliseet on kyetty välttämään.

Päähän päiväkausiksi soimaan jäävä Father of Fate on nappivalinta sinkuksi, minkä lisäksi joukosta erottuu niin ikään mestarillisen kertosäkeen omaava The Kingdom of Solicitude. Yhtään varsinaista hutia nauhalle ei ole päätynyt. 

Levyn läpinäkyvin heikkous on se, että kappaleet ovat hieman liiankin kaavamaisia ja toistensa kaltaisia. Tästä huolimatta materiaali painuu riittävän usein sopivan syvälle tyydyttääkseen pientä melankoliannälkää.

Lisää luettavaa