Kun tutustuu saksalaisen Dying Victimsin uusiin kiinnityksiin, tietää lähes poikkeuksetta mitä tuleman pitää. Laatu on aina vähintään vahvaa, kuuntelua kestävää keskitasoa, mikä on tässä ajassa saavutus sinällään.
Sign of the Jackalin kolmas täyspitkä nousee jo hyvän puolelle, eikä ole kummoisistakaan seikoista kiinni, ettei kyseessä olisi läpeensä kova kiekko.
Italialaisten perinnehevin vahvuus on sen energisyydessä ja kireydessä aina kiihkeästi laulavaa Demons Queeniä myöten. Kappaleista löytyy samaa viehätystä kuin 1980-luvun alkupuolen Acceptista ja Warlockista, mikä johtuu osaltaan vauhdinpidosta. Breaking the Spellissä ja Watch Outissa on paljon samaa kuin Fast as a Sharkissa ja Burning the Witchesissä, mutta yhtye osaa juntata hitaammillakin kierroksilla, kuten Nightmare Cityssä.
Räväkän startin jälkeen etenkin keskitempoisempi materiaali tuppaa jäämään varjoon. Vaikka notkahdus ei ole radikaali, se korostaa selkeästi kyseisen osa-alueen ilmeikkyyden puutteen merkityksen kokonaisuudelle.