Stoned Statues soitti yhden ensimmäisistä keikoista, jotka näin pitkän koronatauon jälkeen. Vaikkei pääni nyt suorastaan posahtanut Tampereen Maanalaisen seinille, vaikutus juuri siinä hetkessä oli erittäin mieluisa.
Bändin nuori energia, reteä soitto ja kekseliäs taipumus sotkea erilaisista, paperilla jopa toisiaan mukiloivista tyylilajeista omaperäinen rokka vakuuttivat kerrasta. Jos setämäinen kommentti sallitaan, rohkenen jopa sanoa, että tuo yksi keikka palautti rutkalti uskoa metelöivään suomalaisnuorisoon. Jos kerran nämä, niin mikseivät muutkin. Samalla sisuksiin hiipi kummastus, miten ihmeessä trion lataus saataisiin toimimaan sen tulevalla debyyttilevyllä. Niin moni valloittavan rosoinen liveakti kun on puristettu studiossa bulkkipötkäleeksi.
Huoli oli sinänsä turha, ettei bändin esikoinen ole millään muotoa muovinen tuotos. Vähän eri väreissä se Stoned Statuesin kuitenkin esittää.
Livesuoritus painoi muistiin hyvällä kierteellä kummallisen hybridin, joka sekoitti surutta esimerkiksi alkuysärin raskaampaa vaihtoehtometakointia ja southern rockia – yhteen ja samaan ajatukseen tunkivat Rage Against the Machine ja Lynyrd Skynyrd. Taisikin olla ensimmäinen kerta. Kukkeasoundisen muttei liian siistin levyn soidessa en kuitenkaan tunne tarvetta tarkalle kategorisoinnille saati nimienpudottelulle. Stoned Statues on jo lähtökiidossaan harvinaisen omaversoinen, ihastuttavan orgaanisin elkein toimiva olento.
Kitaristi Markus Hakala ja rumpali Allu Tanskanen ovat nuoresta iästään huolimatta grooven salat tuntevia tekijämiekkosia, mutta silti on pakollista todeta, että reipas osuus Stoned Statuesin valloittavuudesta on keulahahmo Jenna Kosusen ansiota.
Monipuolisesti ja aina vetoavasti laulava basisti tekee minuun siinä mielessä merkillisen vaikutuksen, että vaikka hän on toimissaan tavallansa ylipirteä, moinen ei normitilanteen vastaisesti ärsytä. Tämän musiikin tulkiksi olisi hyvin vaikea kuvitella ketään muuta. Samalla Kosusen merkitystä ei kannata kuitenkaan ylikorostaa: Stoned Statues on ehdottomasti kolmen tekijän summa ja korea triosointi yhtyeen peruskivi.
Henkilöitä tärkeämpääkin toki on, että Stoned Statuesin biisit ovat hyviä; pääosin energisiä ja pirteitä mutta tarpeen tullen myös pehmoisen tunteikkaita. Eivät missään kohtaa mitenkään infernaalisia, vaikka kolmikko parissa paikkaa vähän ärhenteleekin.
Yhdeksän biisin veivaaminen 36 minuuttiin on sekin oikeansuuntaista toimintaa, joten eipä tässä paljon inistävää jää – jos kohta on todettava, ettei hallelujaatakaan pääse huutamaan suolet pitkällä. Kyse on kuitenkin astraalitason ongelmasta, en nimittäin kykene osoittamaan, mihin suuntaan toimintaa pitäisi viedä, että alkaisi daivailuttaa sohvalta.
Onkin saakelin jännä kuulla, mitä tästä superlupaavasta yksiköstä tupsahtaa seuraavaksi. Tämä debyytti on äänitetty jo 2020, ja voisin kuvitella, ettei tulevaa materiaalia ole leivottu ainakaan vähäisemmällä innolla ja itseluottamuksella. Olkaa hyvät, pääni saa po- sauttaa.