Hittikertsejä, vinoutunutta menoa ja härskejä synakuvioita – arviossa Aktor

Levyarvio julkaistu Infernossa 2/2015.

Aktor
Paranoia

High Roller
4_5_kirvesta

Loppuvuodesta 2013 täysin tyhjästä ilmestyneellä huikealla vinyylisinkulla yllättänyt Aktor tekee esikoislevyllään samat temput. Suurempi yllätyksistä on, että mainio porilainen musiikkihörhö, muiden muassa Circlestä tuttu Jussi Lehtisalo (yhdessä Tomi Leppäsen sekä amerikkalaisen metallin monitoimimiehen Professor Blackin kanssa) ylipäätään julkaisee lisää musiikkia Aktorina. Pienempi taasen on, että albumi on kokonaisuutena yhtä kova kuin aiemmin ilmestynyt seiska.

Kuten voi olettaa, Paranoia on näennäisesti normaalia 70-lukulaista kevyt- hard rockia Blue Öyster Cultin ja Bachman-Turner Overdriven kaltaisten yhtyeiden hengessä. Omituisen vinoutuneen, levyn nimen mukaisen sävyn muuten hittikertosäkeiseen musiikkiin tuovat härskisoundiset synakuviot sekä omintakeisen yllättävät osuudet ja hypnoottiset rytmitykset. Too Young to Die -biisi ei esimerkiksi tartu tukkaan useammallakaan kuuntelukerralla, mutta sen kertosäe jää pipodiskoon pyörimään heti kerrasta.

Vaikka Aktorin musiikki on osin psykedeelistä ja vielä enemmän retroa, sitä ei pidä sekoittaa mihinkään juuri nyt suosittuun raskasrocktyyliin. Bändin biisit ovat rennonrullaavia, vauhdikkaita ja tunnelmaltaan oudon ristiriitaisen iloluonteisia, vaikka niistä löytyy tarkemmalla tutustumisella pimeyttäkin, erityisesti sanoituksista. Juuri tällaista lähestymistapaa vanhaan ei kukaan ole vielä tainnut tajuta tehdä.

Nasevasti 35 minuutin mittaisen Paranoian kuunteluun on ihastuttavan ja pelottavan helppo jumittua. Vaikka alkaisit kuulla outoja ääniä ja kokea että sinua seurataan, ei kannata hakeutua ihan heti hoitoon. Todennäköisesti kyse on vain musiikista kiinnostuneista, ikkunoiden ja ovien taakse kertyneistä naapureista.