Maantieteellisesti kiinnostavasta Andorran kääpiövaltiosta tuleva kuusikko taiteilee hyvin kirjavan ja lennokkaan kuuloista progressiivista death metalia. Aathma on nimeltään tahattoman koomisen kuuloisen yhtyeen viides albumi.
Levy on varsinaista soitannollista myllertämistä ja kikkailua, mikä tekee kuuntelusta ajoittain melko työlästä. Myös itämaisista filosofioista ja muista henkipaatoksista ammentavat kappaleaiheet ovat vähintään massiivista tavaraa. Albumilla kulkee korkealentoinen teema.
Soittotaidosta homma ei jää kiinni, se sakilla huipputasoa. Niin siistiltä kuin moni asia kuulostaakin, sovitusten punainen lanka ja yhtenäisyys hukkuvat välillä väistämättä säveltulvaan. Kertosäkeitäkään ei ole kaiken massan keskellä käytetty, mikä lienee tietoinen valinta.
Albumilta löytyy aika pirun hienoja kohtia sekä maukas tuotantopuoli. Näin kunnianhimoinen ja valtaisa konsepti tuottaa kuitenkin hankaluuksia bongata mieleen jääviä kokonaissävellyksiä. Ehkä levyä tulisikin kuunnella ennemmin kerronnallisena yhteensulautumana kuin yksittäisbiisien kautta.
Alan friikeille albumi voi olla suurikin märkä uni, mutta itselleni se näyttäytyy vain ihan hyvänä progelevynä. Niin tai näin, Aathma on tapaus, joka vaatii runsaasti sulattelua avautuakseen – jos avautuu sittenkään.