Hankala tätä on uskoa, mutta niinpä vain 1967 perustettu ja seuraavalla vuosikymmenellä suurimmat urotekonsa laatinut heavy rockin ikihonka tekee vuonna 2020 erinomaisen levyn. Pari vuosikymmentä edellisen jälkeen julkaistava albumi päihittää useammankin tuotoksen bändin katalogissa.
Ensikuulemalla nousee esiin levyn rento monipuolisuus ja onnistuminen monella osa-alueella. Metallinen Stand and Fight paaluttaa tomerasti vanhan liiton heavyriffillä. Tainted Blood ja The Alchemist tuovat mystisen pahaenteistä menneisyyttä erittäin kutsuvasti tähän päivään. Niistä käy myös äärimmäisen selkeästi ilmi, mistä Ghost on hommansa mallintanut.
Loistavasti svengailevasta Secret Doorista kuulee, miten D:A:D on imenyt ydinmehua BÖCin suonistosta myöhempien aikojen letkeään hard rock -ilmaisuunsa. Blue Öyster Cultin paluu levytyskantaan onkin kuin muistutus nuoremmille, että tässähän se sylttytehdas on.
Neljäntoista kappaleen albumi on sairaan pitkä, mutta ehkä sen on tarkoitus tyydyttää vuosien saatossa kasvanutta nälkää. Olisihan tuosta silti pari kolme raitaa voinut ihan surutta tiputtaa. Mitasta huolimatta homma toimii – seassa menee niin myyttiselle Florida Manille tehty eaglesmäisen melankolinen kunnianosoitus kuin hassutteluun kallellaan oleva ränttätänttäily Train Truekin. Silkkaa timangia on joukossa yllättävän paljon, joten pari täyteraitaa ei pahemmin haittaa.
Yhtyeen melodiantaju on oikein hyvässä jamassa, ja vaikkapa Box in My Head tai There’s a Crime ovat aivan loistavia esimerkkejä omalaatuisesta, mutta samalla erittäin kiehtovasta ja tarttuvasta sävelten asettelusta. Biisinkirjoituskyvystä löytyy mahtavia näytteitä niin vankemmalla kuin seesteisemmällä tatsilla, ja klassisen Don’t Fear the Reaperin upea fiilis kajastaa useammankin raidan taustalla.
Vielä kun laulu raikaa komeasti ja soitto soi napakasti, ei touhussa paljon ikä kuulu, ellei sitten rentoutena ja hyvänä fiiliksenä. Yhtye on hämmästyttävän viriilin oloinen ja pistää kampoihin jopa yleisen konsensuksen mukaan todella virkeässä kunnossa olevalle Deep Purplelle. Sedät jaksaa, ja se on mahtavaa, jos jälki on tällaista.
Yksi selkeä vika levyssä kuitenkin on. Se kaipaa lisää lehmänkelloa.