Voi hohhoijaa. Melodisen Ruotsiblackin lähes pohjattomasta sammiosta ammentava Burning Darkness kuulostaa toisella albumillaan tasan niin mielenkiintoiselta ja kekseliäältä kuin nimensä antaa ymmärtää.
Jo parikymmentä vuotta sitten kasteensa saaneen bändin takaa löytyy viisi alemman divarin yhtyeissä soittanutta miestä. Kun yhteensä vuosikymmenten kokemus tämän asteen metallipuuhastelusta lyödään samaan pakettiin, on varmaa, ettei Dödens maktilla ole tarjota mitään kuunteluun kelpaavaa.
Yhtyeen musiikki pyrkii kulkemaan Lord Belialin, Necrophobicin ja Unanimatedin jättämiä jälkiä, ja siihenpä homma oikeastaan jääkin. Biisimassa on intohimotonta, kappaleiden pinta teflonia ja meininki kaikilta osin niin väritöntä, että tällaisen levyn julkaisulle on hankala löytää mitään järkeviä perusteluja.
Burning Darkness ei ollut minulle entuudestaan tuttu nimi, ja syy siihen käy hyvin selväksi tätä albumia kuunnellessa. En jaksa uskoa, että bändin linja petraantuu jatkossakaan kovin radikaalisti, joten ruotsalaisten kohtalona lienee jäädä promolevypaketin pohjimmaisten joukkoon.