Brasilialainen Icon of Sin on käytännössä yhden kurkun ympärille rakennettu projekti. Raphael Mendesin ääni on nimittäin niin lähellä Bruce Dickinsonia, että täydestä menee paremmissakin piireissä.
Näillä avuilla miekkonen on laulanut itsensä Youtuben kautta suoraan valmiiseen pöytään, eikä asiasta jaksa olla niin näreissään. Kellareista demojen kautta kohti rähjäisiä klubeja raivattu taival olisi toki hevimpi reissu, mutta Icon of Sin on riittävän hyvä levy kantaakseen puhtaasti musiikillisilla avuillaan.
Levyn avaava ja videoksikin kuvattu nimiraita ottaa välittömän niskalenkin. Melodinen, vahvasti rifittelevän jämäkkä heavy metal onnistuu kuulostamaan niin mukaansatempaavalta, että levy vaikuttaa aluksi paremmalta kuin se lopulta onkaan.
Mendesin uskomaton ääni sekä Bruce Dickinsonin soolomateriaalin ja klassisen heavyn suuntaan nojailevat kappaleet onnistuvat pyyhkimään kyynisemmänkin korvat, että nyt on pojat rikasta meininkiä tiskissä.
Parhaimmillaan Icon of Sin onkin hyvin juhlavaa ja jopa raikasta heavyä. Mitään erikoista kappaleissa ei esitellä, ja skaala pysyy varsin uskollisesti nopeampien voimalaukkojen ja keskitempoisten perusrytkeiden puitteissa.
Tästä syystä kokonaisuus ei lunasta räjähtävän aloituksen lupauksia, sillä peräti 13 raitaa ja 65 minuuttia vaatisi värikkäämpää sävellystyötä ja tyylillisiä irtiottoja. Esikuviinsa verrattuna Icon of Sin ei ole saanut aikaan tarpeeksi monipuolisia sävellyksiä, vaan on pusertanut sinänsä laadukasta perusheviä kerralla turhan ison tuutin.
Jos pieni ähky ei haittaa, Icon of Sin on erittäin suositeltava tuttavuus. Vielä kun bändi saisi aikaiseksi rohkeammin genrensä rajoja kolkuttelevia kappaleita, siitä voisi tulla vaikka mitä.