Jää hieman potentiaaliaan vajaammaksi – arviossa Horndal

Julkaistu Infernossa 2/2019.

Horndal
Remains
Prosthetic

Horndal on reilun tuhannen asukkaan pikkukaupunki Taalainmaalla, keskisessä Ruotsissa. Niin kuin moni taajama 1970-luvulla, se pärjäsi siinä maailmanajassa teollisuudellaan. Horndalissa ihmisiä elätti terästehdas, jonka alasajo on kotikaupunkinsa mukaan nimetyn yhtyeen ensialbumin teema.

Ilman sanoitusliitettä on vaikea sanoa, kuinka syvälle punkkia ja metallia yhdistelevä nelikko teemassaan pääsee, mutta biisien nimistä voi päätellä ainakin sävyn: Wasteland, Rotting Town, Häng honom, Horndal’s kyrkogård… Turvallinen veikkaukseni on, että Remains lähestyy aihettaan enemmän elämän toivottomuuden kuin poliittisen linssin läpi. Oli kummin päin vain, ainakin lohduttomuus saa konkreettisemman kiintopisteen kuin epämääräinen eksistentiaalinen haahuilu, joka on tällaisen möykän katalysaattorina useimmiten.

Remains ajaa asiansa erinomaisesti, mutta jää sittenkin hieman potentiaaliaan vajaammaksi. Horndal on enemmän metallia kuin punkkia, vaikka tuo mieleen myös 90-luvun vaihtoehtorockin metelisemmän laidan. Sen on oltava Horndalille tuttua, sillä bändin debyytti-ep:n nauhoituksesta vastasi Steve Albini.

Dynamiikaltaan kiitettävän jyrkästä mutta loppupeleissä yksioikoisesta materiaalista kouraisee parhaiten pahaenteisellä syntsamatolla sisustettu Fornby klint. Loogisimpia lisätehoja saisi varhaisen Kvelertakin överiydestä tai suoraviivaisemmasta crustmyllytyksestä.