Jälki on edelleen karskia ja rumaa – arviossa Harhojen ep

Julkaistu Infernossa 1/2019.

Harhat
Käskyjä ja uhkauksia
Kämäset levyt / Imminent Destruction

Vaikka kaaosta näkee maailmassa joka puolella, Harhojen musiikissa se on vähentynyt. Se on edelleen kihisevää hardcorea, mutta nyt niin teksteissä kuin sävelissä mennään suoremmin asiaan ja meno on kahta aiempaa julkaisua huomattavasti jämäkämpää. Nykyinen poliittinen ilmapiiri seurauksineen ahdistaa ja pistää vihaksi, ja tämän voi aistia vahvasti pikkumustaa pyörittelemällä.

Myös soundien viilaus palvelee orkesterin asiaa. Jälki on edelleen karskia ja rumaa, eikä tikuilta korvakäytävissä voi välttyä, mutta pahimmista rosoista karsittuna kappalekuusikko uppoaa syvemmälle ilman, että bändi olisi tinkinyt tavaramerkeistään tuumaakaan.

Parhaimmillaan Harhat on kuitenkin vartinmittaisissa livepläjäyksissään, joissa kappaleiden raivo vapautuu ja saa ekstraboostia alkukantaisesta tulkinnasta.