Saksalaismies Alexander von Meilenwaldin vuodesta 2003 yksin pyörittämä The Ruins of Beverast on monikasvoinen luomus. Erittäin tummasävyisen, kerroksellisen ja ritualistisen projektin viides täyspitkä on sananmukaisesti teos. Jos levyyn osaa uppoutua keskittymättä mihinkään muuhun, se voi olla melko voimaannuttava kokemus.
Tyylilajiltaan yhtyeen ilmaisu on jotakuinkin atmosfäärisen blackin ja doomin yhteensovitusta. Materiaalia voisi luonnehtia monin paikoin mustan metallin ja Pink Floydin hämyisämmän tuotannon sekoitukseksi.
Albumin kuuden järkälemäisen kappaleen vahvan mystisyyden ja arvoituksellisen hämärän tunnelmoinnin arvostelu ei ole helpoin tehtävä. Primitiivinen painostavuus ja musta psykedelia saavat viekoiteltua otteeseensa, mutta ilman jakamatonta huomiota ja asettautunutta mielentilaa yli tunnin mittainen kiekko ei todennäköisesti palvele kuulijaansa.
Tässä piilee myös levyn pienoinen heikkous. Vaikka tunnelmakulut ovat parhaimmillaan hyvin ulottuvia, niissä hukutaan ajoittaiseen ähkyyn. Siksi esimerkiksi nimikkosävellyksen ja Surtur Barbaar Maritimen selkeämmin ja tarttuvammin pauhaava synkistely on tervetullutta vastapainoa.
Levyn kaikki suurelliset osa-alueet summaten kyseessä on joka tapauksessa jälleen oikein näyttävä yksilösuoritus.