Kaiho ja synkkyys fuusioituvat saumattomassa tasapainossa – arviossa Kauniin Kuolemattoman ep

Julkaistu Infernossa 2/2019.

Kaunis Kuolematon
Elämä ei tarvitse minua
omakustanne

Vuosikymmenen alussa perustettu haminalaisbändi on mennyt melankolisella doom/death metalillaan jatkuvasti jalostuneempaan ja parempaan suuntaan. Ep:n ja kahden täyspitkän jälkeen yhtye päättää julkaista toisen lyhytsoittonsa. Linja on yhä melankolinen ja raskas, kuten albumin nimestäkin voi päätellä. 

Yhtyeelle tyypilliseen harmonisen haikeuden ja synkän rujouden vaihteluun on onnistuttu ujuttamaan jälleen uusia toimivia elementtejä. Kevyemmät osaset kuten syntikat, akustiset kitarat ja Mikko Heikkilän riipaiseva laulanta kuulostavat entistäkin vapautuneemmilta ja monipuolisemmilta. Myös raskaampi painaminen on hallittavuudessaan ja tarttuvuudessaan väkevämpää kuin ehkä koskaan ennen. Hyvä esimerkki tästä on bändin mittapuulla poikkeuksellisen reippaalla tempolla rymistelevä Porteilla. 

Vähän yli 20-minuuttiselle kiekolle on saatu puserrettua erittäin paljon dynaamisia ja varsin korkealle kipuavia, kihelmöiviä tunnelmia. Kaiho ja synkkyys fuusioituvat saumattomassa tasapainossa, missä oli vielä parannettavaa yhtyeen edellisillä julkaisuilla.

Kaikkiaan vaikuttaisi siltä, että bändi on juuri nyt tähänastisen uransa parhaassa iskussa. Tämä taas nostaa odotukset seuraavaa kokopitkää kohtaan hävyttömän korkealle.