Kaikki paikoillaan, mutta ei ihan kohdillaan – arviossa Kerretta

Julkaistu Infernossa 2/2019.

Kerretta
Exiscens
Golden Antenna

Kuinka tehdä onnistunut albumillinen instrumentaalista post-rockia?

Panosta yhtä lailla sekä raskaimpiin että keveimpiin ääripäihin, luo niiden välille ennalta arvaamatonta dynamiikkaa ja kyllästä kaikki vangitsevalla tunnelmalla.

Paperilla tämä kuulostaa niin kovin helpolta, mutta kuten Uudesta-Seelannista asti musiikillista sanomaansa levittävän Kerrettan albumilta voi huomata, raja heikon, keskinkertaisen ja vahvan instrujälkirockin välillä on häilyvä.

Exiscensillä on periaatteessa kaikki paikoillaan, mutta ei ihan kohdillaan. Juuri kun alat nyökkäillä bändin vyörytyksen alla ja olet varma, että nyt lähtee… se ihan lopullisin kliimaksi jää kokematta.

Kerretta kykenee luomaan parhaimmillaan suuria instrumentaalisia maisemia, mutta lopulta levyn huomaa lipuvan jossain unohduksen valtamerellä, ”melkein, mutta ei ihan” -albumien laineilla.