Tukholmalaisen Mist of Miseryn neljäs albumi saattaa olla kauneinta kuulemaani black metalia.
Vanhelga-bändin sivujuonteena vuonna 2010 syntynyt yhtye ilmaisee itseään tavalla, jonka perustuksena on parhaimmillaan vavahduttavan kaunis klassinen musiikki pianoineen, jousineen, torvineen ja kuoroineen. Muotokielenä puolestaan on melodinen black metal helikopterin lailla lepattavine rumpupuhureineen, kävelybassoineen ja intensiivisesti sahaavine tremolokitaroineen. Homman silaa uuden laulajan, Night Crownedista tutun Änglamakarenin julma rääkylaulu.
Mikä parasta, kahden lähes vastakkaisen estetiikan liitto toimii kuin unelma synnyttäen tunteellista ja tyylikästä sinfonista black metalia, joka ei luojan kiitos ole mitään sukua termiin yleensä assosioidun Dimmu Borgirin sekavasti sovitetuille kitsch-orkesteriteoksille.
Severance on 1800-lukulaisen Englannin talvisen maaseudun koleutta huokuva konseptialbumi, jonka kalsea kauneus ja runollisen lohduton yksinäisyys tuntuvat luissa ja ytimissä. Jotkut pelkän pianon esittämät hetket, kuten A Wasted Life -välisoitto, ovat melkoista Richard Claydermannia, mutta ne ovat tässä komeudessa pieniä kauneusvirheitä.