Alakuloista post-blackiä soittava saksalaisporukka on istahtanut vakavien asioiden äärelle. Ennen nimellä Thränenkind tunnetun entiteetin jäsenet ovat kastaneet itsensä uudelleen kuvatakseen sitä välinpitämättömien yhteiskuntaa, jota he haluavat musiikillaan ravistella.
Ennen kaikkea yhtyeen aatteena on puolustaa ympäristön oikeuksia ja hyökätä sitä riistävää kapitalistista järjestystä vastaan. Enimmäkseen aseena on riffeillä pelaavan aggression sijaan eeppisiin sävelkulkuihin puettu epätoivo.
Bändi maalaakin todellisuudesta hyvin lohduttoman kuvan. Se koettaa itsepintaisesti takertua kiinni kuulijan ihoon, mikä saa kokemuksen tuntumaan viime kädessä enemmän taakalta kuin miltään muulta – varsinkin, kun biisien intensiteetti laahaa pahemman kerran.
Toisin sanoen kappaleet eivät edusta kovinkaan katarttisia kokonaisuuksia. Sinänsä sävellysten ei voi väittää olevan yksiulotteisimmasta päästä, mutta silti ne ovat toisiinsa nähden niin samasta puusta veistettyjä, että komeimmatkin melodiat taantuvat osaksi samaa massaa. Vaikutelmaa ei vähennä solistin antaumuksellinen mutta puuduttava ja saarnaava karjunta.
Levy tarjoaa paikoin traagista kauneutta, mutta suurin osa sen sisällöstä jää unholaan. Sopivassa haavojen availua haikailevassa mielentilassa Wounds saattaa ajaa asiansa, mutta silloinkin vain paremman puutteessa.