Faith No More
Sol Invictus
Reclamation
Vaihtoehtometallin suurvisiiri pani pillit pussiin Album of the Yearin rundien jälkeen vuonna 1998. Yhtye teki odottamattoman paluun lavoille 11 vuotta myöhemmin, mutta muusikot suhtautuivat pitkään skeptisesti uuden materiaalin säveltämiseen. Tässä se nyt kuitenkin on, Faith No Moren ensimmäinen studioalbumi 18 vuoteen.
Näiltä veijareilta osasi odottaa historiaansa ja huumorintajuunsa peilaten mitä tahansa. Siinä missä esimerkiksi Black Sabbath fokusoi paluulevyllään 13 (2013) kloonaamaan alkuvuosien itseään, Faith No Moren karkit on poimittu tuoreista valikoimista. Bändi kuulostaa silti ilahduttavan paljon itseltään, pitkän tauon tuomalla näyttämisenhalulla boostattuna.
Sällit olisivat voineet säveltää halutessaan levyllisen Digging the Graven, Epicin ja Midlife Crisisin kaltaisia täsmähittejä, mutteivät he päästä kuulijaa niin helpolla. Siinä mielessä kiekko on ikään kuin statement: se on lahja niille, jotka tajuavat bändin monisyisen ytimen ja kasuaali keskarinheilautus niille, jotka janoavat helposti pureskeltavia radioralleja.
Niin tai näin, sävykäs ja väkivahva kokonaisuus seilaa lippu korkealla yhtyeen erinomaisten albumien jatkumoon. Ihmettelen suuresti, jos bändin levytysura jää tähän.
