Kotimaan – ja maailman – hienoin doom death -yhtye saavutti edellisellä Moonflowers-albumillaan (2021) synkkyyden, kauneuden ja epätoivon absoluuttisimman alhon. Järisyttävän teoksen jälkeen oli vaikea nähdä bändin menevän tematiikassaan enää yhtä syvälle. Niin ei käykään, vaan yhtye kääntää uutuudellaan uuden sivun.
Swallow the Sunin yhdeksännen kokopitkän nimi kertoo paljon sen sisällön aiempaa kirkkaammasta ilmeestä. Vaikka bändin sointi on tunnusomaisen raskas ja melankolinen, tämänkertaisessa latauksessa on silmiinpistävää jylhyyttä ja valovoimaisuutta, jopa toiveikkuutta.
Kyse ei ole duurisoinnista, vaan uudesta filosofisemmasta katsannosta. Sen kautta yhtye tulkitsee ihmisenä olemisen vaikeutta enemmän kokemusta huokuvana kertojana kuin pääosanesittäjänä. Aseman lajinsa huipulla sementoineen bändin tuore suunta vakuuttaa ja sopii sen tämänhetkiseksi siirroksi.
Taatulla laadulla esitetyt sävellykset ovat kauniita, voimallisia ja kiehtovia. Vahvimmin kyseistä kolminaisuutta löytyy kappaleista Under the Moon & Sun ja Charcoal Sky. Kaikkien biisien lopullinen potentiaali ei tunnu paljastuvan useidenkaan kuuntelujen myötä, vaan kasvuvaraa jää.
Hyvää odotettiin, priimaa saatiin – taas.