Coloradon Denveristä noin 16 kilometriä länteen sijaitsee Red Rocks Amphitheatre, 9500 henkeä vetävä kallioon louhittu konserttipaikka. Kertakaikkisen upean lokaation esiintyjinä ovat vuosien varrella soitelleet starat Depeche Modesta John Denveriin. Nyt lauteille nousee Tukholman progehevisuuruus Opeth.
Napakka kymmenen biisin setti tarkoittaisi minkä muun yhtyeen kohdalla noin kolmen vartin pläjäystä. Stokiksen viiksinaamat venyttävät nuottia puolentoista tunnin edestä.
Yhtyeen johtohahmo Mikael Åkerfeldt palelee toukokuisen illan kirpeydessä. Tavallisesti sketsiveikkona tunnettu mies vaikuttaa välispiikeissään jotenkin jähmeältä, mutta hänen pehmeä lauluäänensä on erinomaisessa kuosissa. Sen sijaan jo toinen kappale Ghost of Perdition kertoo jälleen, ettei raaempi örinäosasto irtoa enää entiseen tapaan. Tämä on sääli, sillä joskus Åkerfeldt oli murinoineen suoraa jatketta Petrov–Swanö–Vincent-linjalle.
Nurisenpa siitäkin, että keikka menee seisoskeluksi, eikä pääosin siniseksi permanentoitu lavavalo tuo kummempaa visuaalista lisäelementtiä illan ”show’hun”. Tahatonta huumoriakin piisaa: totisina painavat soittajat saavat kuulla lähes joka biisin välissä jonkun paikallisen South Parkin Randyn ”Fuckin’ Opeth, fuck yeah” -huutoja. Nokkamies tarttuu tähän, tietysti, kuivakkaan humoristisella tavalla.
Keikka on leikattu hätäilemättä, ja kamera pannaa tämän tästä upean amfiteatterin ylle. Taustalla välkkyvät Denverin valot. Niille soundtrackin tarjoava tukholmalaismetalli saa paikoin aikaan kutkuttavaa kontrastisuutta.